Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Nekkulastut

 

Yksinkertaisista ja aina kaapista löytyvistä aineksista syntyvät nämä ihanat, läpikuultavan ohuet ja rapeat kauralastut, jotka ovat olleet suosikkejani jo lapsuudesta lähtien. Tällä ohjeella tehden lastuja tulee n. 45-50kpl. Taikinasta tulee melko löysä ja sen kannattaa antaa hetken turvota ennen pellille annostelemista.

Yksinkertaisuus lähtee jo taikinan teosta; kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja niiden joukkoon sekoitetaan kerma ja siirappi. 

Taikina jaetaan leivinpaperin päälle pellille kahden lusikan avulla pienehköiksi, noin teelusikan kokoisiksi nokareiksi ja niille jätetään tarpeeksi leviämistilaa ympärilleen. 

Nokareita paistetaan 200 asteessa 4-5 minuuttia ja paiston aikana on hyvä pysyä hereillä, koska liian tummaksi paistuessaan lastut maistuvat herkästi palaneilta. Aivan ensimmäisenä kannattaa kuitenkin tehdä koeleipänen, josta saa parhaiten käsityksen siitä, kuinka leveäksi taikina paistettaessa leviää ja kuinka kauan paistoon kannattaa aikaa käyttää. Huomio sille, että nämä todellakin tarvitsevat paistuessaan tilaa...

 

Pitsimäinen, siirapilla maustettu herkkupikkuleipä arkeen ja juhlaan


sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Pieni kasvihuone vanhoista ikkunoista

 Muutama vuosi sitten eräs tuttavamme uusi ikkunat rintamamiestaloonsa. Kaatopaikan sijaan vanhat klasit tuotiin meille ja viimein tänä keväänä löytyi kylliksi aikaa naputella ikkunoista pieni kasvihuone. Ajatuksena oli nyt alkuun saada rakennuksen seinän viereen asetettava huone, johon mahtuu muutama hyötykasvi. Huone syntyi sulavan yhteistyön tuloksena; minä suunnittelin ja kunnostin osia ja isäntä pääasiassa nikkaroi.

Kasvihuoneen pohjaksi tuli trukkilava. Näin huoneen siirtäminen ja varastointi helpottuu. Minua kun murehduttaa tuollaisten vanhojen ikkunapokien kestävyys, jos ne ovat sään armoilla kesää, talvea. Nyt huone on mahdollista siirtää talveksi pois rästäsvuodosta…

Huoneen runko rakennettiin pääasiassa ”kakkoskakkosesta”. Pienemmistä ruutuikkunoista tuli huoneeseen sivuseinät ja suuremmista ikkunoista tehtiin etuseinään ovet sekä takaseinään avattava tuuletusluukku. Muut seinien osat paneloitiin. 


Osassa ikkunoista oli ikkunalistat, osassa kittaukset. Huonokuntoiset kittaukset uusittiin ja ikkunat puhdistettiin irtonaisesta maalista. Ennen maalaamista puuosia vielä hiottiin hieman. Maalina käytettiin kiiltäväpintaista Nordica Ecoa.

Huoneen katto tehtiin valokatteesta. Lopuksi ikkunoihin kiinnitettiin tarvittavat vetimet ja muut helat ja lava käsiteltiin puuöljyllä. Heloja, valokatetta ja ikkunakittiä lukuunottamatta kaikki huoneeseen käytetyt materiaalit olivat jäämiä jostain edellisistä projekteista. Tämä huone on siis tällainen varsinainen kiertotalouskukkanen.

Pohjana lava on juuri oikean kokoinen kasvusäkeille. Huoneeseen sopii kaksi säkkiä, joihin mahtui juuri sopivasti sisätiloissa alkuun kasvaneet kurkut, tomaatit ja paprikat.

Kurkut ja tomaatit kasvavat valtavasti kesän aikana ja ne vaativat paljon vettä ja ravinteita. Kasvien kosteudesta huolehtimaan huoneeseen on suunnitelmissa rakentaa oma minikokoinen kastelujärjestelmä. Tästä syystä peräseinään kiinnitettiin peltinen käsienpesuastia, jonka olisi tarkoitus toimia vesisäiliönä.


Jo parissa viikossa näiden kasvien kasvutapa on muuttunut tukevammaksi ja itse vihannekset ovat alkaneet kasvaa. Riittävän lämmön ja tasaisten kasvuolosuhteiden merkitys kasvihuonekasveille on näin todistettu.




Tämä huone on minun silmääni kaunis ja tätä tehdessä pohdittiin, että taitaakin väliaikaiseksi suunnitellusta ratkaisusta tulla aika pysyvä 😊 oijoi, kuinka odotan ensimmäisten vihannesten kasvua ja kypsymistä 🥰





keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Hilloviipalepikkuleivät

Hilloviipaleiden helppous on siinä, että taikinasta leivotaan vain pitkä pötkylä, josta pikkuleivät paistamisen jälkeen leikataan. 

Ainekset n. 30 pikkuleipään;

300g voita

1,5 dl sokeria

2 munaa (josta jätetään n. 1/4 voiteluun)

7 dl vehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta

Munaa voiteluun

n.1 dl paiston kestävää marmeladia


Sokeri ja voi vaahdotetaan kuohkeaksi. Munien rakenne rikotaan ja munaseoksesta otetaan erilleen vajaata puolta munaa vastaava määrä. Loput munaseoksesta sekoitetaan voisokerivaahtoon ja jatketaan vatkaamista niin kauan, että voiseos muuttuu kuohkeaksi.  

Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja jauhot lisätään voisokeriseokseen. Sekoitetaan massa tasaiseksi taikinaksi. Taikinaa lepuutetaan vähintään tunti viileässä

Taikina jaetaan neljäänn erään, joista kustakin leivotaan leivinpaperilla päällystetyn pellin päälle halkaisijaltaan  n, 3cm vahvuinen patukka. Patukkaa painetaan litteäksi, n 1cm vahvuiseksi levyksi ja sen keskelle painetaan sormella painauma hilloa varten. Tämän jälkeen taikinat voidellaan munalla. Syvänteeseen pursotetaan hillo/marmeladi.

Näissä pikkuleivissä ehdoton suosikki olisi punainen, esim. kirsikka- tai vadelmahilllo, mutta tähän käytin laimeaa ulkonäköä uhmaten joululta yli jääneen päärynäkinuskimarmeladin loput. Ja hyvältähän tuo marmeladi pikkuleivissä maistuikin. Ja tulipa sillekin jotain käyttöä.

Pötkylöitä paistetaan 200 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia, eli kunnes ne ovat kullanruskeita.

Pötkylät leikataan vinottain, sopivan kokoisiksi pikkuleiviksi välittömästi, kun ne on otettu uunista. Leikkaamisen jälkeen paistamista jatketaan vielä n. 2 minuuttia.

Pikkuleivät säilyvät parhaiten viileässä.








maanantai 20. kesäkuuta 2022

Kardemummalla maustettu sitruuna-raparperimehu


Raparperistä on mahdollista valmistaa raikasta mehua monella tavalla ja monella mausteella. Tähän helppoon mehuun (onko mehun keittäminen todellisuudessa ikinä vaikeaa? 🤔) riipaisin raparperin kaveriksi sitruunan ja maustoin mehun kardemummalla, jolla mehun maku taittuu mukavasti.

Ainekset n. 2 litraa mehua

500g raparperia
1 sitruuna
1 tl kardemummaa
2 litraa vettä
N. 2,5 dl sokeria

Raparperit pestään ja palotaan n. 2cm paloiksi kattilaan. Sitruuna pestään hyvin ja siivutaan raparperin kaveriksi. Mukaan lisätään vesi ja kardemumma.


Ainekset kiehautetaan kattilassa ja jätetään kannen alle hiljaksiin jäähtymään (keitoksen ei tarvitse jäähtyä kylmäksi, vaan niin paljon, että sitä on helpompi käsitellä). Mehu siivilöidään tai valutetaan harson läpi ja puristetaan viimeisetkin tipat talteen 😊

Valutettu mehu keitetään uudelleen sokerin kanssa. Sokerin määrää voi oman makunsa mukaisesti vähentää tai lisätä.

Sokeroitu mehu on valmista käytettäväksi ja pullotettavaksi. Pakastepullossa mehun voi myös pakastaa.

Mehu lantrataan vedellä suurin piirtein suhteessa 1:4.

Samasta puskasta kotoisin olevien raparperin varsista sain ensin kellertävää ja toisella kertaa vaaleanpunaista mehua. Että kumpiko nyt sitten parempi? 😊











lauantai 18. kesäkuuta 2022

Kaakaomuffinssit

Laskeskelin näitä muffinsseja päällystäessäni, että maltoin sitten olla kokonaiset kuusi päivää leipomatta 🙄

 Innostus näiden muffinssien tekemiseen syntyi siitä, että pakastimeen oli jäänyt marenkivoikreemiä, jonka nyt justiin välttämättä tänään halusin käyttää hyödyksi.

Ja koska ennemmin enemmän kuin vähemmän, ohjeesta saa n. 30 muffinssia (joista osan voi toki pakastaa).

Ainekset;

200g voita

5 dl sokeria

4 kananmunaa

1 tlk maitorahkaa

1 dl kermaa

8 dl vehnäjauhoja

1,5 dl tummaa kaakaojauhetta

4 tl leivinjauhetta

4 tl vaniliinisokeria

1 tl suolaa

Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan. Mukaan sekoitetaan munat yksitellen, välillä voimakkaasti vatkaten. Kuivat aineet sekoitetaan yhteen. Samoin kerma ja rahka (maitorahkan voi korvata reilulla desilitralla maitoa tai kermaa, mutta kun kaapissa oli vajaa kermapurkki ja ylipäiväinen rahkapurkki, hyödynsin ne sellaisenaan tähän taikinaan). Kuivat aineet ja rahkaseos sekoitetaan voi-munavaahtoon vuoron perään. Taikinasta tulee paksuhkoa ja sitkeähköä… -ish…

Taikina jaetaan kahden lusikan avulla muffinssipellille asetettuihin paperisiin vuokiin niin, että taikinaa tulee jokaiseen vuokaan hieman yli puolet sen tilavuudesta.

Muffinsseja paistetaan 200 asteessa n. 17 minuuttia. Ne nousevat paiston aikana reilusti. Nämä ovat siitä kivoja kavereita, että ne jäävät tuollaisiksi pulleiksi, eivätkä lässähdä jäähtyessään.

Päällystin lopuksi nämä muffinssit pakastimesta sulattamallani marenkivoikreemillä, jonka ohjeen löydät täältä. Pakastettu marenkivoikreemi juoksettuu sulatettaessa, mutta sen saa vatkaamalla taas muotoonsa. Kreemiä oli jäljellä n. 2/3 ohjeesta syntyvästä määrästä. Maustoin sen tummalla kaakaojauheella ja pursottelin yksinkertaisiksi ruusukkeiksi muffinssien päälle. Loppusilaus syntyi kullatuilla suklaalastuilla.







keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Maukas jauheliha- perunamuusivuoka

 Tämä perunamuusista, jauhelihasta ja kasviksista valmistettu vuoka mukailee shepardspieta. En kuitenkaan nimeäisi tätä laatikkoruokaa samaksi, koska alkuperäisessä shepardspiessa käytetään juuri tietynlaista lihaa, kasviksia ja mausteita, eivätkä näiden ruokien ainekset toisiaan oikein vastaa.

Tätä kyseistä laatikkoa tein ruuaksi poikani rippijuhliin pari vuotta sitten. Tämä on maukas ja pienin muutoksin myös kasvisvaihtoehdoksi muuntautuva ruoka, jota on helppo tehdä kerralla isompikin määrä. Seuraavalla ohjeella tekee ison, (n. 20x30cm) vuoallisen tätä laatikkoa. Itse jaan määrän useampaan n. 2 annoksen vuokiin, jotka voin pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Ainekset;

Muusi:

2 kg perunoita

100g voita

2 kananmunaa

3tl suolaa

3 dl / tarpeen mukaan maitoa

Lihatäyte:

700g naudan jauhelihaa

2 keskikokoista sipulia

n. 400g kasviksia 

= (porkkanaa, herneitä, maissia, paprikaa tai papuja. Tai kaikkia näitä 😅)

2 lihaliemikuutiota

0,5 dl worcestershire-kastiketta

Loraus soijakastiketta

2 rkl paprikajauhetta

Mustapippuria

n. 0,5 dl ketsuppia


Perunat keitetään kypsäksi. Kattilasta kaadetaan vesi pois ja perunat survotaan sähkövatkaimella muusiksi. Ensimmäisenä muusiin lisätään suola sekä useammaksi palaksi pilkottu voi. Muusia sekoitellaan hiljakseen, kunnes voi on sulanut. Seuraavaksi mukaan sekoitetaan maito. Maidon määrässä kannattaa huomioida se, että jos muusin haluaa pursottaa ruusukkeiksi, muusin ei saa olla liian löysää ja siksi maito kannattaa lisätä pienissä erissä. Lopuksi muusiin sekoitetaan nopeasti mukaan kananmunat. Ne antavat muusille ilmavamman rakenteen.

Lihaseoksen porkkanat voi keittää kuorineen ja kuoria ja pilkkoa kypsinä tai ne voi pilkkoa raakana ja kiehauttaa vasta sitten. Herneet ja maissit käytän pakasteesta ja paprikan tuoreena. 

Sipulit kuoritaan ja pilkotaan ja ne kuullotetaan öljyssä paistinpannulla. Pannulle lisätään jauheliha ja ruskistetaan se. Mukaan lisätään kasvikset ja mukaan murennetaan liemikuutiot. Lihaseos maustetaan ja sitä käännellään pannulla, kunnes ylimääräinen kosteus on poistunut.

Lihaseos levitellään vuoan pohjalle. Perunamuusi pursotetaan ruusukkeiksi lihaseoksen päälle.

Vuokaa paistetaan 200 asteisessa uunissa kunnes pinta on saanut väriä, eli n. puoli tuntia.

 Meillä tämä vuoka maistuu ihan jokaiselle 😊





sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Juustoiset perunat grilliin

 

Kerroin aiemmin grillijuureksista. Nämä perunavuoat menevät samaan sarjaan, vaikka valmistus hieman noista juureksista poikkeaakin.

Ainekset

n. 1 kg perunoita

0,5 kg bataattia

0,5 kg porkkanoita


n. 0,5 l vahvaa liha- tai kasvislientä (0,5 litraa vettä ja 2 kpl liemikuutioita)

n. 200 g sulatejuustoa

Mustapippuria

1 pkt, 170g sinihomejuustoa

Perunat, bataatti ja porkkanat kuoritaan ja niitä keitetään suolalla maustetussa vedessä. Keittämisessä pitää huomioida, ettei juureksia keitetä kypsäksi, vaan kyseessä on esikypsentäminen. Porkkanalle riittää 20-25 minuuttia, peruna- ja bataattilohkoille n. 15 minuuttia. Perunoiden ja bataattien kypsennysaika on riippuvainen siitä, minkä kokoisina paloina ne keittää, joten keittoaika pitää suhteuttaa kokoon.

Kypsät juurekset jäähdytetään ja ne palotaan halkaisijaltaan n. 2-3 cm kuutioiksi.

Liha- tai kasvisliemi valmistetaan kattilassa. Sulatejuusto lisätään liemeen ja keitellään lientä hiljaksiin, kunnes juusto on sulanut liemeen.

Hieman jäähtynyt juustoinen liemi kaadetaan juuresten päälle ja käännellään ainekset sekaisin. Seos maustetaan mustapippurilla.

Juurekset annostellaan n. 1 litran mittaisiin foliovuokiin ja sinihomejuusto murennetaan juuresten päälle. Ohjeen aineksista saa neljä perunavuokaa.

Nämä vuoat voi pakastaa, jolloin niitä on tarvittaessa käsillä 😊



torstai 9. kesäkuuta 2022

Punapäivänkakkarat - virkattu tyynyn päällinen

 En ihan mahdottomasti ole lämmennyt kirkkaille väreille virkkauksissa, mutta Unelmien puutarha-peiton jälkimainingeissa ajattelin toteuttaa kukkasomisteisia tyynynpäällisiä eri värisillä langoilla. Juuri värityksen vuoksi nämä kuviot muistuttavat punapäivänkakkaroita.

 Suoraan en mistään sopivaa virkkausmallia löytänyt, joten toteutin kuvion kierros kerrallaan kokeillen. Ja heti ensimmäiseen kierrokseen, eli kukan keskiöön lipsahti virhe, jonka vuoksi jaot ei menneet tasan ja laskemista sekä jotain ylihyppyjä piti tehdä olovanaan paljonkin seuraavilla kierroksilla. Jatkoin kuitenkin samalla, seitsemän popcornin keskiöllä loppuun saakka, että kaikki kukat näyttäisivät suurinpiirtein samalta.

Kaikesta huolimatta viimeisen palan kohdalla symmetrisyys ja silmukat sitten jo täsmäsivät niin, että piirsin ja sanailin ohjeen sen mukaisesti.

1.krs; 6 kjs. Suljetaan rengas ps

2.krs; 5 pylvään popcorn (popcorn suljetaan ketjusilmukalla) + 2kjs. huom. kerros aloitetaan 3 kjs (korvaa yhden pylvään). Yhteensä 7 popcornia, joiden välissä ketjusilmukkakaaret.

3.krs; samanlaisia 5 pylvään popcorn+2 kjs yhdistelmiä kaksi jokaiseen popcornien välissä olevaan kjs-lenkkiin sekä jokaisen edellisen kerroksen popcornin päähän (lukuunottamatta viimeinen popcorn, joka hypätään yli).

4.krs; 5 pylvään popcorn+2kjs yhdistelmä jokaisen edellisen kerroksen popcornien välissä olevaan kjs-lenkkiin

5 krs.; [ 3pp yhteen (kjs-lenkkiin) x 2, 3 kjs+ks (kjs-lenkkiin) x 2, 3 kjs ] toistetaan 4 kertaa.



Jatketaan valkoisella langalla kaavion mukaan. Ensimmäisellä kierroksella huomioitava, että ketjusilmukkalenkkeihin ja niiden välissä oleviin kiinteisiin silmukkoihin tehtävillä kiinteillä silmukoilla pyritään peittämään edellinen kierros niin, että vihreät lehdet kulmissa korostuvat.

Kukat on virkattu pääosin Novitan cotton crochet - langalla ja 1,5 koukulla. Keskiöön käytin jämänä löytynyttä hieman paksumpaa lankaa (vyötteen puuttumisen takia en tiedä varmaksi merkkiä tai vuosimallia), jonka virkkasin 2 koukulla.

Palat yhdistin toisiinsa viimeisen kierroksen kjs lenkeillä ja kiinteillä silmukoilla.

Kun kaikki neljä palaa oli kiinni toisissaan, jatkoin vielä koko neliön ympäri kaksi kierrosta kolmen silmukan ja kaksi kierrosta viiden silmukan ketjusilmukkalenkeillä, jolloin sain päällisestä riittävän suuren.

Valmiin suuren neliön kiinnitin puuvillakankaaseen ompelemalla. Tyynyn virkatun osan tausta sekä takaosa ovat perus puuvillakangasta ja vetoketjun sijaan tein keskelle tyynynpäällistä aukon, joka suljetaan nauhoilla. Päällimmäiseen osaan ompelin pitsin, joka peittää irsottamisen ja alustyynyn näkymisen solmujen väleistä.

Valkoisen ”värittömyyden” ystävänä tykkään näistä kirkkaista kukkasista yllättävän paljon 🥰