Joulukalenterin 2. luukku; kuurapintaiset lasilyhdyt

Joulukalenterin toinen luukku kätkee taakseen kuuraiset lasilyhdyt. 🥰

Nämä lyhdyt syntyvät lähestulkoon keittiöstä löytyvistä materiaaleista. 

Valmistin samalta seisomalta 7 lyhtyä.

Lyhtyyn tarvitaan:

Lasinen säilykepurnukka

Kuviollinen servetti 

Decoupagelakkaa

Kananmunan valkuaista

Hienoa sokeria

Koristenarua

Leikkasin serveteistä kuviot ja rajasin kuviot siten, että ne mahtuvat suunniteltuun purnukkaan. Yllättävää on, kuinka matalia purkit lopulta ovat ja vaikka valitsee kuinka pieniä kahviliinakuvioita, niitä on vaikea mahduttaa purkkien korkeuteen… 😳

Poistin servettikuvioista kaikki alemmat paperikerrokset siten, että jäljelle jäi vain ohut pintakerros, johon kuva on painettu. 

Tämä ohut paperi kiinnitetään decoupagelakalla purkkiin.

Kun kuvioiden lakkaus on kuiva, voidaan tehdä huurre lasien pintaan. Olen koristellut aiemmin sokerilla esim. jouluhedelmät, joista löytyy tarinaa täältä.

Lasipinta sivellään munan valkuaisella niiltä osin, kun huurretta lasiin halutaan. Kun valkuainen on levitelty, lasin pintaan sirotellaan kidesokeria. Valkuaista on hankala saada täysin kattavaksi kerrokseksi, kun värittömyyden vuoksi ei välttämättä erota, missä valkuaista jo on ja mistä se puuttuu… Järjestelmällisesti etenevä sivelykään ei estänyt haukipaikkoja. Jonkin verran niitä tosin voi korjata vielä sokeroinnin jälkeenkin.

Huurteen annetaan kuivua ja kovettua. Pinta on yllättävän kestävä valmiina. Siitä voi irrota yksittäistä sokerikidettä, mutta ei paljoa enempää.

Lopuksi sidoin punavalkoiset koristenarut purkkien kaulaan.

Purkkien pohjalle on hyvä laittaa ohut kerros hiekkaa tai vaikka suolaa, että sinne asetettava tuikku saa tasaisen alustan.

Näistä lyhdyistä tuli juuri niin kauniita, kuin toivoin. Servettien utuiset kuvat sopivat ideaan täydellisesti.

Näille lyhdyillä on oma tehtävänsä. Kerron siitä myöhemmin lisää 😊

Ompelukonepöydän laatikon tuunaus

 Eteeni ajelehti irrallinen, alunperin ompelukonepöydässä ollut tarvikelaatikko. Olisi ollut harmillista heittää hukkaan suht hyvässä kuosissa ollut puusepän taidon näyte, joten ajattelin tuunata siitä sisustuksellisen laatikon, johon voisin vähän kauden ja vuodenajan mukaan sommitella esim. kukkia, kynttilöitä tai muuta kulloiseenkin ajankohtaan sopivaa somistetta.

Sormia syyhytti myös päästä kokeilemaan ruskeaa kalustevahaa, jonka olin hankkinut sillä ajatuksella että kokeilisin joskus yhdistää sitä valkoiseen kalkkimaaliin. Tämä tuntui juuri oikealta kohteelta harjotella uutta tekniikkaa. Tai tekniikka itsessään on tuttu, mutta värillinen vaha on minulle uutta.

Kalkkimaalihan on siitä jämerää, että sillä voi maalata lähes mitä vaan ilman mahdottomia pohjatöitä. Kalkkimaalilla maalaamista on kehuttu helpoksi ja käteväksi, mutta itse olen sitä mieltä, että normaalilla kalustemaalilla maalaaminen on yksinkertaisempaa. Kalkkimaaliin jää todella helposti näkyviin pensselin jäljet (tosin on pensseleissäkin eroja), joita en maalipinnassa pidä tarkoituksenmukaisina. Kalkkimaalipinta on myös huokoinen ja sellaisenaan hankala pitää puhtaana. Siitä kalkkimaali on kuitenkin mainiota, että kuivunut maalipinta on helppo maalaamisen jälkeen hioa täysin sileäksi pinnaksi. Ja kun hiottuun pintaan lisätään vaha, on pinta silkkinen, kuin lasitettu. Tähän pintaan ei tartu pöly ja tahrat on helppo pyyhkiä pois.

Hiomisen jälkeen maalasin laatikon kauttaaltaan kahteen kertaan valkoisella kalkkimaalilla. Kuvasta huomaa, kuinka aiemmin todennäköisesti öljytty pinta pyrkii keltaisena värinä valkoisen maalin läpi. Tämän en kuitenkaan antanut häiritä, koska joka tapauksessa pintaan tulee lopulta se värillinen vaha.

Kun maali oli kuivaa, hioin pinnan kauttaaltaan sileäksi ja hioin nurkkiin ja saumoihin kulumisen jälkiä.

Tämän jälkeen lähdin levittämään ruskeaa vahaa maalattuun pintaan.

Ja oppia tuli ihan roppakaupalla;

Viimeisenä käytettävän hiomapaperin tulee olla karkeudeltaan vähintään 240. Muutoin hiomapaperin jäljet erottuvat valmiissa pinnassa.

Jos haluaa maalin sävyn erottuvan päävärinä, vahaa ei kannata levittää kuin vahattavan alueen reunoille. Näin vahapintaa kiillotettaessa sävyä kulkeutuu myös vahaamattomaan pintaan, mutta se ei värjäänny täysin vahan väriseksi.

Jos kuitenkin vahan väriä tulee pintaan ”liikaa”, pintaa voi vielä kevyesti hioa vahauksen jälkeen jolloin vahan pintakerros irtoaa ja alla oleva maalipinta pääsee esille.

Käyttämäni vahan kuivumisaika (ennen kiillotusta) kerrottiin olevan n. tunti. Kun kuitenkin lähdin kiillottamaan ja hinkkaamaan sitä tuoreeltaan, se levittyi ja totteli aika mukavasti. Loppukiillotuksen annoin vielä sitten kun pinta oli täysin kuiva.

Pidän siitä, kuinka laatikko muuttui paremmin itselleni sopivaksi. Pidän myös laatikon yksityiskohdista ja sen aidosti kolhuisesta pinnasta. Silti maali- ja vahakerros tekivät pinnasta uuden veroisen, jolloin ei yhtään jännitä käyttää sitä koristeena vaikka ruokapöydässä. ❤️