Lenkkiverhot

Ikkunaverhojen suhteen pidän kahdenlaisista verhoista; joko niiden tulee olla hyvin yksinkertaiset ja hillityt tai sitten se toinen ääripää; verhoista löytyy vähän kaikkea. Väreissä suosin valkoista ja harmaata, tai ainakin tekstiilien värien tulee olla vaaleita, eikä värejä saa olla kerralla liikaa. Kuviollisista kankaistakin kyllä pidän, mutta en kirkkaista, tummista ja räiskyvistä väreistä. Sen ajan olen jo kerran elänyt ja nyt sisustaessani haen neutraalia ja rauhallista linjaa.

Pidän myös siitä, että silmissä olevat asiat sitoutuvat yhteen. Jotensakin niin että niitä yhdistää sävyt, kuviot, sama aikakausi tai -henkisyys. Siitä syystä esim. keittiön tekstiilieitä hankkiessani ja ommellessani verhojen lisäksi uusiutuu usein myös. esim.pöytäliinat, käsipyyhkeet, leivinliinat, koriliinat, patalaput... 

Nämä ikkunaverhot päätin tehdä ylläriksi Topin keittiöön. Mies varmasti arvostaa ajatusta. 😬

Lähtökohta oli yhdistää kahta eri kuosia samoissa sävyissä. Eurokankaalta löytyy aika ihana sarja ”Mette”-kangasta ja kun nettiselailu ei kerro totuutta, kävelin eräänä iltana kauppaan ja hain kankaat pois. Verhon yläreunaan valitsin harmaan pikkupalloisen kankaan ja alaosa, eli suurin osa verhoa olisi leveää pystyraitaa. Ostin myös pitsiä, jolla ajattelin nämä kankaat toisistaan erottaa.

Kun sitten kotona rupesin kankaita silppuamaan, huomasin etten ollut huomioinut lainkaan verhon lenkkeihin tarvittavaa kangasta... Minulle varsin normaalia. Hetken kun asiaa punnitsin, päätinkin tehdä lenkit valkoisesta kankaasta. Sillä lailla jokainen verhoissa esiintyvä kerros olisi erilainen. Ja kun valkoista puuvillakangasta minulla oli jemmassa.

Koska verhokangas on 140cm leveää, ajattelin että yhteen verhoon tarvitaan 9 lenkkiä. Toisin sanoen; leikkasin, ompelin putkiloksi, silitin saumat auki, käänsin oikein päin ja silitin muotoonsa x 18, että sain tarvittavat lenkit kasaan. Ärsyttävää hommaa. 

Pallokankaan leikkasin kuvion mukaan, koska kuvio oli painettu. Mikään ei ota enemmän silmään, kuin vinoon kulkevat raidat, ruudut tai pallot... vaikka vaihtoehtoisesti tästä voi syntyä muunlaista ongelmaa, kun kangas ei ole leikattu langan myötäisesti. Mutta ne murheet on sitten edessäpäin.

Ensin tein verhojen taustaan tulevan soiron, jonka väliin lenkit ommellaan. Soiro olisi voinut olla leveämpi, mutta tuossa kohdassa lipsahti aivopieru ja käänteiden kanssa soiron korkeus oli vain n. 5 cm, kun se olisi voinut olla pari senttiä leveämpi. Taitoin ja silitin soiroon tulevat käänteet ja kiinnitin lenkit paikoilleen taitteeseen. Tämän jälkeen leikkasin yläreunaan tulevat verhon osuudet pallokankaasta. Näiden korkeus on. n. 35cm. Silitin pallokankaan yläreunaan käänteen ja tälläsin soiron lenkkeineen paikoilleen. Sitten ajelin ompelukoneella soiron ylä- ja alareunan kiinni ja nuan vaan oli kaikkein tympein homma valmis.

Kun sitten tälläsin kankaita lattialla riviin ja silmäilin sitä, minkälainen kokonaisuudesta on tulossa, se näytti jotenkin vielä vaisulta... Niinpä painoin valkoisella kangasmaalilla ruusukuvioisen sabluunan läpi verhon yläreunaan köynnöskuvion. Tätä oikeasti hetken jopa harkitsin ja olin jo sekoittanut tummemman harmaan maalin valmiiksi, kun sitten päädyin siihen, että valkoinen erottuu sen mitä sen pitääkin. Harmaalla painetusta kuviosta olisi kyllä tullutkin liian hallitseva.

Ompelin raitaisen alaosan ja pallokangasyläosan köynnöksineen ja lenkkeineen yhteen. Saumakohtaan ompelin valkoisen 3cm leveän puuvillapitsin.

Lopuksi ompelin verhojen alareunaan valkoisen vinokantin. Tein pallokankaasta myös lyhyen kaitaliinan, johon käytin kanttinauhaa ja pitsiä niin, että verhot ja liina sointuu vähän kaikella tapaa yhteen.

Nämä verhot oli ehkä hieman kovatöiset, mutta juuri tällainen vähän yliampuvakin yksityiskohtien määrä ja viimeistely saa lopputuloksen näyttämään minun silmääni sopivalta. Tosin jotkut asiat olisi voinut tehdä toisin; lenkkien määräksi olisi ehkä sittenkin riittänyt 7 ja painettu ruusukuvio katoaa poimuihin. Lenkkien määrä olisi vaikuttanut poimujen määrään tai suurempi ja pidempi kuvio erottuisi poimujen seasta paremmin. Tilanteen korjaamiseksi voisin painaa lisää köynnöskuviota niin, että se jatkuu keskeltä verhojen reunoille asti...

Nämä kelpaa nyt kuitenkin vallan mainiosti 😊

Kinkku-tonnikalapitsat tortillapohjilla

 

Mistään uudesta keksinnöstä nyt ei ole kysymys, mutta kyseinen eväs nousi uudestaan meidän perheessä hitiksi. Kyse on helppotekoisesta ja nuorison suosimasta pikaruuasta, jota poikani mielellään tekee. Ja syö. Ja koska ainekset on heti valmiita käytettäviksi, tämä luonnistuu nuorelta herralta jo ilman erillistä ohjeistamista ja perään katsomista. 

 

Ainekset 6 pikkupitsaan

6kpl pieniä tortilloja

Ketsuppia

150 g Juustoraastetta

1 prk tonnikalaa

kinkkusiivuja

1 suippopaprika

1 prk ananaspaloja

Oreganoa tai pitsamaustetta

 

Tortillat asetetaan leivinpaperilla vuoratulle pellille. n. 3 rkl ketsuppia levitetään ohueksi kerrokseksi tortillan päälle. Valutettu ja hienonnettu tonnikala, kinkkusuikaleet sekä ohuiksi renkaiksi leikatut paprikat ja ananakset levitellään pitsoille ja tähän väliin ripotellaan halutut mausteet. Lopuksi päälle juustoraaste ja paistetaan pitsoja 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Näiden pitsojen täytteiden kanssa ei kannata liioitella, koska pohjat ovat niin ohuita. Jos haluaa pitää pitsat käsin syötävässä muodossa, ei liian kosteita aineksia, kuten esim. tomaattia kannata liikaa täytteenä käyttää.

Herkullista lämpimänä ja kylmänä.😋

Tumman punaiset sytykeruusut

Tämä olikin sellainen askartelu, että nyt kun sitä kerran kokeilin, en ikuna enää heitä munakennoja menemään, vaan askartelen niistä jatkossa aina ruusuja. 😊 Näitä kun tarvitaan jatkuvasti kotona ja kesällä mökillä ja voi niitä antaa lahjaksi ja viedä kulkiessaan vaikka tuliaisiksikin (sitten joskus, kun ihmisten ilmoilla kulkea taas saa...)

En uskonut lainkaan, kuinka oikean ruusun näköisiä näistä lopulta tulee ja mikä hienointa; sain hetkeksi vedettyä myös teini-ikäiseni tietokoneen äärestä mukaan tähän askarteluun.

Ei liene monellekaan epäselvää, kuinka nämä ruusut valmistetaan, mutta kertauksena kuitenkin;

Munakennosta erotellaan repimällä ensin "munakupit” irralleen niin, että reunaa jää aina jokaiseen kuppiin jonkun verran. Reunoja taivutellaan hieman ulospäin ja niistä tulee ruusun uloimmat lehdet. Kennon loput pahvit revitään suikaleiksi, jotka kääritään rullalle ja rulla astetaan munakupin pohjalle. Tässä kohtaa hyödynsin osaan ruusuja myös munakuppien välissä olevat korkeammat pykälät. Kaikki silppu ja sälä työnnellään munakuppeihin spiraalin väleihin niin, että kaikki kennosta irronnut pahvi on mukana munakupeissa. On hyvä, jos ruusun siäosaksi työnnetyt pahvin palaset ovat sen verran ahtaalla, etteivät ne pääsisi omia aikojaan kovin paljoa liikkumaan.

15 munan kennosta syntyy 15 kohtuu hyvän kokoista ruusua.

Sulatin kynttilänpätkiä vesihauteessa ja käytin tähän myös hyasinttien sipuleiden vahaamisesta yli jääneen kynttilävahaklöntin. Tällä kertaa lisäsin vettä myös vaha-astian pohjalle, jolloin ruusujen kastamien helpottuu, kun tavaraa on sulatusastiassa hieman enemmän, eikä pohja ole heti vastassa. Sulatettaviksi kynttilöiksi valitsin kaikki punaiset jämät. Tarvittavaa määrää en oikein osaa tähän sanoa, koska vahaa kului yllättävän paljon ja jouduin lisäilemään dippailun aikanakin kynttilöitä seokseen.

Kastamisen tein kolmessa erässä; ensin otin ruusun pihdeillä ylös niin, että sain siepattua munkuppiin vahaa ja heti perään norutin kaiken juoksevan vahan pois kupista. Tämän ajatuksena oli saada munakupissa oleva sälä liimautumaan yhteen ja kiinni kuppiin niin, että voisin käännellä ruusua ilman että palat lentelee. Kastelun jälkeen asetin ruusut kovettumaan leivinpaprein päälle.

Kun olin kastellut kaikki ruusut kertaalleen toiselta puolelta, aloitin alusta ja tein saman ruusun toiselle reunalle. Ja kun kaikki ruusut oli käsitelty näin, aloitin taas alusta ja nyt otin pihdeillä kiinni ruusun pohjasta ja dippasin ne vahaan suuaukko alaspäin. Näin värityksestä ja vahauksesta tuli suhteellisen tasainen.

Ruusuista tuli aivan uskomattoman kauniita! 

Päätinkin sitten antaa nämä ensi viikonloppuna Topille syntymäpäivälahjaksi, kun juuri äskettäin mainitsi, että on sytytyspalat lopussa. Leikö tuo nyt miehille niin merkittävää, minkä näköisiä ne sytytyspalat on, mutta kyllä mun silmää miellyttää enemmän kipollinen ruusuja, kuin ruskehtavat pökäleet. 

Eikä kai ruusuja voi nipussa olla, jos ei joukossa ole myös lehtiä...? Lehdet tein sytykesipsi-tyylillä. Niihin sulatin sitten uuden vahasatsin, jossa käytin luonnollisesti vihreän sävyisiä kynttilöitä. Kastoin vanulapun vahaan ja kun se oli hetken jähmettynyt, sotkin sormeni ja taitoin lappua tötterölle. Kovettuneen tötterön kastoin sitten vielä uudelleen vahaan. Hieman vaalea, eikä ihan niin lehden näköinenkään, mutta ajaa asiansa tällä erää antamalla vihreää sävyä tummien ruusujen joukkoon. 😊

Kynttilänkantaläjässä oli mukana myös joku tuksukynttilän loppu ja sen vuoksi nämä ruusut nyt sitten tuoksuvatkin aivan ihanille. 😍

Ruusukori

 

Päätin ottaa tuunattavakseni korin, joka ei sellaisenaan oikein istunut käyttööni. 

Alunperin oli tarkoitus vain maalata kori valkoiseksi ja muovittaa sen sisäpuoli, että saisin siitä kesäksi korin, johon voisin istuttaa kesäkukkia. Kuitenkaan maalaamisen jälkeen en malttanut olla kokeilematta decoupagelakkauksen taipumista punokseen. Vaikka kukkakori tästä vielä näiden ruusujen jälkeenkin on tulossa.

Spraymaali olisi varmasti ollut hyvä vaihtoehto ja se olisi tunkeutunut kaikkiin kolosiin, mutta tällä erää käytin maalina tavallista puolikiiltävää kalustemaalia, jonka levitin pensselillä. Pinta vaati kunnolla peittyäkseen kaksi maalauskertaa.

Kuvion alustaan levitin ensin ohuen kerroksen lakkaa ja sijoitin servetistä leikkaamani kuvion ylimmän paperikerroksen oikeaan kohtaan.

Hiljaksiin vetelin lakkaa kuvion päälle niin, että kuvio tarttui yksittäisiin punoksiin. Annoin lakan hieman kuivua ja jatkoin sen jälkeen lakkaamista niin, että samalla rikoin servettiä punosten välistä.

Toimenpidettä ei voinut tehdä lakatessa kuviota ensimmäistä kertaa koska servetti on niin hentoa, että se repeilee hallitsemattomasti ja kuvio kärsii liikaa. Toistin tämän vaiheen kaksi kertaa, jolloin servetti alkoi olemaan kaikista punosten väleistä rikki ja repaleiset reunat oli liimattu punoksiin.

Yllättävää kuinka silmää voi pettää ja kuvio näyttää ihan kokonaiselta. 😊

Ropsurulla tonnikalatäytteellä

Päivän ruokailut oli jääneet vähän hippoisiksi ja piti saada koko porukalle jokin ruokaisampi, mutta suhteellisen nopea ja vaivaton iltapala. Joskus olen tehnyt tällaista rullaa jauhelihasta, mutta se tuntui liian raskaalta ja työläältä vaihtoehdolta tähän hetkeen. Kun sitten kaivelin kaappeja, satuin löytämään purkillisen chilitonnikalaa, mustapippurimaustettua tuorejuustoa ja ranskankermaa. Siitä se ajatus lähti.

Yleensä tapaan ylimitoittaa ja tehdä asiat vähän reilulla kädellä, mutta koetin olla tällä kertaa kohtuullinen.

Ropsuun tarvittavat ainekset (60cm uuni);

5 munaa

8 dl maitoa

5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

50 g sulatettua voita

Kyseessä on siis aikalailla se perus ropsu, eli alias kropsu ja toisaalla myös pannukakkuna tunnettu tapaus. Tapaan käyttää taikinassa aina oikeaa voita ja munia ehkä himpun enemmän, kuin olisi välttämättä tarve. Vaikka tällä suunnalla ropsut ovat usein ohuita ja mahdollisesti valurautapannussa paistettuna pyöreitä, tykkään siitä että ropsua tulee kerralla koko pellillinen ja se on paksu ja mehevä ja että se vaikka nousee paistettaessa lähes uunista ulos.

Munat laitetaan astiaan ja niiden rakenne rikotaan. Maito sekoitetaan sen jälkeen munien joukkoon. Vehnäjauhot ja suola sekoitellaan mukaan ja lopuksi sulatettu voi. Annetaan taikinan oleentua muutamia minuutteja ja sekoitetaan vielä hyvin ennen kuin se kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Uuni lämmitetään 225 asteeseen ja ropsua paistetaan uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.

Täytteen ainekset;

1 prk chilitonnikalaa

1 prk ranskan kermaa

0,5 prk mustapippurituorejuustoa

Tuorejuustoa notkistetaan hieman, jonka jälkeen mukaan sekoitellaan ranskankerma ja valutettu tonnikala. Aivan varmasti mikä tahansa tonnikala tai mikä tahansa tuorejuusto sopii tähän ja antaa oman makunsa, muta suosittelen kokeilemaan juuri näitä kyseisiä tapauksia, sillä makuyhdistelmä oli ihanan mutkaton ja todellakin maukas.

Kun ropsu on jäähtynyt, levitetään täyte tasaisesti sen päälle ja rullataan koko komeus pitkältä sivultaan rullalle kuin kääretorttu.

Tästä iltapalasta pyydettiin uusintaa ennen kuin sitä oli edes syöty loppuun. Ja eipä tämä rulla yksinomaan iltapalapöytään istu. Menee varsin mukavasti vaikka kahvipöydän suolaisena tarjottavana.

Paperipussi - sanan varsinaisessa merkityksessä

Paperinahka. Näyttää pinnastaan nahalta, mutta alapuoli oli paperimainen ja käteen tuntuu ihan voimapaperilta. Myyjä kertoi testanneensa kotona materiaalia ja jopa pessyt sen, mutta kangas ei ollut moksiskaan. Oikeastaan vain näyttänyt rypistyessään ja kuluessaan paremmalta.

Seuraavana päivänä mun oli pakko palata takaisin kangaskauppaan ja ostaa pätkä tätä kangasta. Parikin ideaa kun oli kypsynyt päässäni. Halusin tehdä mainoksille ja lehdille pussin, johon ne voi läjätä odottamaan päätymistä paperinkeräykseen. En kestä sitä, että niitä lojuu pöydällä tai muutenkaan silmissä...

Leikkasin kankaasta noin 70 cm x 70 cm kokoisen palan. Vaikka pussin voisi kasata teippaamalla ja liimaamalla, käytin saumoihin ompelukonetta, koska tämä pussukka joutuu töihin. Sen pitää kannettaessa kestää sisäänsä kerättyjen lehtien paino.

Ompelin kaksi reunaa toisiinsa ja käänsin putkilon oikein päin.

Tämän jälkeen avasin pohjan ja taitoin reunoihin kolmiomaiset taitteet.

Taitteiden väliin syntyy pussin varsinainen pohja, jonka taas ompelin kiinni, että se tulisi kestämään käytön.

Leikkasin kankaasta pohjan kokoisen suorakulmion, jonka kiinnitin kaksipuolisen teipin avulla pohjaan. Näin pohjasta tulee siisti, vaikka se ei varsinaisesti edes näy.

Käänsin pussin suusta sisään noin 20cm, että pussin valkoinen sisäosa ei näkyisi. Sen jälkeen tein vielä reunataitteen, joka jämäköittää pussin suuta.

Lopuksi viimeistely; maalasin sabluunan läpi pussin kylkeen tekstin "PAPERIPUSSI" ja kiinnitin "hand made" - napin alakulmaan.

Lopputulos on justiin sellainen paperipussi, jota oon aina halunnut. Aivan loistava kapistus siinä tönöttäessään keittiössä, piilottaen keräyspaperit sisäänsä ❤️

Käytettyjen paristojen keräysastia

 

On kertakaikkisen hienoa, kuinka meillä Suomessa osataan kierrättää. Tai eihän kaikki sitä osaa (tai kaikkia ei kiinnosta), mutta ainakin mahdollisuus on annettu. Toivonkin, että meidän nouseva polvi olisi viimein sitten se, joka olisi kasvanut heti pienestä pitäen niin sisään kaikenlaiseen kierrättämiseen, että se tapahtuisi heiltä ihan luonnostaan.

Mitä helpommaksi kierrättämisen itselleni teen, sitä vaivattomammin siitä tulee rutiinia. Tästä syystä olen pyrkinyt järjestämään allaskaappiini astiat kaikelle kierrätettävälle materiaalille. Käytetyt paristot on tähän asti pyörineet pienissä muovipussesissa tai allaskaapin hyllyllä ja siksi ajattelin tuunata 500g muovisesta jukurttiastiasta paristoille oman keräysastian.

Ensin leikkasin kansiin sopivan kokoiset reijät ja maalasin sankoja ja niiden kansia eri värisillä kalkkimaaleilla. Kokeilin somistaa sankoja myös kiinnittämällä pintaan servettejä decoupage-lakalla. 

Aukko oli jotenkin tönkkö reikä keskellä kantta, joten sen ympärystä kokeilin pehmittää ja pyöristää tekemällä erikeepperistä aukon ympärille kauluksen, jonka sitten liiman kovetuttua maalasin. Koristenauhojakin kokeilin aukon ympärille kiinnittää, mutta en saanut sitä ajatusta toimimaan.

 

 

Tuunailin lopuksi astioita liimattavilla pitsinauhoilla ja maalasin ”etiketit” ja tekstit sankojen kylkiin.

Kyllä tähän sankoon muutama paristo mahtuu ja kelpaa niitä siihen myös kerätä. 😊

Maistuva salamipiirakka rahkavoitaikinasta

 

Suolaisen piirakan taika on maistuvassa ja kypsässä pohjassa. Parhaatkin täytteet joutuvat kyllä makutestissä lujille, jos pohja on taikinainen tai vastavuoroisesti se ei maistu miltään. Itse suosin tavallisten suolaisten piirakoiden pohjissa juustoisia pohjia tai rahka-voitaikinaa. Päälisten suhteen tapaan käyttää oikeastaan sitä, mitä jääkaapista sattuu sillä hetkellä löytymään ja piirakoihin upotankin kaiken ylijäämän ja räippeet, jotka muuten saattaisivat jäädä käyttämättä ja pilaantua. Kuitenkaan liian kanssa ei kannata ruveta säveltämään, koska makujen täytyy soveltua yhteen ja niiden tulee silti erottua toisistaan.

Tällä erää piirakkaan päätyi rahka-voitaikinan päälle salamia, minitomaatteja, paprikaa sekä fetajuustoa. Päällys syntyi kermaviilistä, maustamattomasta jukurtista sekä munista.

Rahka-voitaikinan ainekset;

250g voita

1 tlk maitorahkaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Kuivat ainekset sekoitetaan yhteen ja rahka sekä pehmeä voi nypitään käsin tasaiseksi taikinaksi. Taikina painellaan piirakan pohjaksi leivinpaperilla vuoratulle pellille. Tämän kokoisesta taikinasta tulee n. 30x40 cm kokoinen pohja.

Piirakan päälle käytin n. 75g salamia (salamileikkeistä leikkaamiani siivuja), (hieman jo nahistuneita) kirsikkatomaatin puolikkaita, 1 pienehkö kuutioitu paprika sekä fetajuustokuutiot, noin ½ purkkia.

Päällyksen ainekset;

1 tlk kermaviiliä

5dl maustamatonta jukurttia

2 munaa

Oman maun mukaan aromisuolaa, mustapippuria, chilirouhetta sekä korianteria.

Piirakkaa paistetaan n. 30 minuuttia keskitasolla 200 asteisessa uunissa.