Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 15. tammikuuta 2021

Käytettyjen paristojen keräysastia


 

On kertakaikkisen hienoa, kuinka meillä Suomessa osataan kierrättää. Tai eihän kaikki sitä osaa (tai kaikkia ei kiinnosta), mutta ainakin mahdollisuus on annettu. Toivonkin, että meidän nouseva polvi olisi viimein sitten se, joka olisi kasvanut heti pienestä pitäen niin sisään kaikenlaiseen kierrättämiseen, että se tapahtuisi heiltä ihan luonnostaan.

Mitä helpommaksi kierrättämisen itselleni teen, sitä vaivattomammin siitä tulee rutiinia. Tästä syystä olen pyrkinyt järjestämään allaskaappiini astiat kaikelle kierrätettävälle materiaalille. Käytetyt paristot on tähän asti pyörineet pienissä muovipussesissa tai allaskaapin hyllyllä ja siksi ajattelin tuunata 500g muovisesta jukurttiastiasta paristoille oman keräysastian.

Ensin leikkasin kansiin sopivan kokoiset reijät ja maalasin sankoja ja niiden kansia eri värisillä kalkkimaaleilla. Kokeilin somistaa sankoja myös kiinnittämällä pintaan servettejä decoupage-lakalla. 

Aukko oli jotenkin tönkkö reikä keskellä kantta, joten sen ympärystä kokeilin pehmittää ja pyöristää tekemällä erikeepperistä aukon ympärille kauluksen, jonka sitten liiman kovetuttua maalasin. Koristenauhojakin kokeilin aukon ympärille kiinnittää, mutta en saanut sitä ajatusta toimimaan.

 

 


Tuunailin lopuksi astioita liimattavilla pitsinauhoilla ja maalasin ”etiketit” ja tekstit sankojen kylkiin.


Kyllä tähän sankoon muutama paristo mahtuu ja kelpaa niitä siihen myös kerätä. 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti