Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 8. tammikuuta 2021

Maukas gluteeniton mustikkapiirakka, ilman lisättyä sokeria ja rasvaa


Erilaiset  gluteenittomat ja ilman rasvaa tai lisättyä sokeria valmistettavat piirakat ovat olleet minulle viime aikoina suoranainen kutsumus... Osin syynä tähän leipomisvimmaan on myös se, että olen päättänyt tyhjätä pakastimeni ennen ensi kesänä tapahtuvaa muuttoani.

Aiemmin olen kirjoittanut mustikka-rahkapiirakasta sekä vadelma-murupiirakasta. Tätä uusinta reseptiä lähdin muotoilemaan siltä pohjalta, että halusin tähän asti käyttämäni banaanin sijaan pohjan perusraaka-aineeksi jotain muuta... Muistinkin sitten taatelikakun ohjeen ja samalla alustuksella rupesin tekemään uudenlaista piirakkapohjaa.

Ainekset;

200g taateleita
n. 2 dl vettä (tai kahvia)

3 dl kaurahiutaleita
2 dl maitoa
2 munaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniliinisokeria
Ripaus suolaa
2 rkl kardemummaa

n. 3 dl mustikoita
n. 50g Mantelirouhetta

Taatelit palotaan ja laitetaan veden kanssa kattilaan kiehuskelemaan. Taatelit keitetään rikki ja tarvittaessa keittämisen aikana lisätään vettä. Pehmenneet taatelit jäähdytetään ja seos survotaan sauvasekoittimella sileäksi. 

Seokseen lisätään kaurahiutaleet ja maito ja survotaan seosta yhä niin, että kaurahiutaleet rikkoontuvat. Varmasti tässä voisi käyttää suosiosta kaurajauhoja, mutta koska kaapistani löytyy jo paljon vain kausittain käyttämiäni erilaisia jauhoja, ajattelin olla hankkimatta taas yhtä uutta pakettia. Kun näillä muuten lähes päivittäin käytössä olevilla hiutaleilla asian pystyy myös hoitamaan.

Loput ainekset lisätään seokseen ja massa sekoitetaan tasaiseksi. Taikina levitetään kauttaaltaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Pinnalle ripotellaan reilusti mustikoita sekä mantelirouhe.


Piirakkaa paistetaan 175 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.


Tästä tulikin yllättävän paksu, pehmeä ja mehukas piirakka, jossa kardemumma korostaa mustikan makua ja mantelirouhe tuo siihen mukavaa suutuntumaa. 😋
 
Täytyy kuitenkin muistaa se, josta jo aiemminkin olen maininnut; vaikka sokerit ja rasva jää näistä leivonnaisista pois, eivät ne kuitenkaan kalorittomia ole... 😃👍🏻

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti