Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 15. helmikuuta 2022

Virkattu tupsuhuivi Novitan kajastuslangasta

Aiemmin virkkaamaani kaulahuiviin kului Kajastus-lankaa hieman reilu kerä (/3), joten minulla oli lankaa jäljellä vielä toiseen pienehköön huiviin.

Tämän huivin tein mukaillen Catalina-huivin ohjetta (Raverly)

Huivi koostuu erilaisista pylväs- ja popcornriveistä sekä ketjusilmukkalenkeistä joten se ei ole kovin vaativa toteutettava. Popcorneista pintakuvioon muodostuu kivaa kolmiulotteisuutta.


Tein lopuksi langasta vielä pienet tupsut kolmion teräviin kulmiin.

Liukuvärjätyt langat on kyllä ihania työstää. 😊 Värin vaihtuessa mielenkiinto pysyy koko ajan yllä. Tuosta vajaasta kahdesta lankakerästä syntyi juuri sopivan kokoinen kolmiohuivi, joka päätyy syntymäpäivälahjaksi. 😊



lauantai 12. helmikuuta 2022

Ystävänpäivän mansikka-suklaamarengit

 

Marenkien valmistamisessa olen kohdannut omien taitojeni rajat ja marenkieni onnistumisprosentti on ehdottomasti paras, kun teen marengit italialaisesta marengista.

Nämä ystävänpäivän hempeät, mansikalta maistuvat marengit värjäsin punaisen ja vihreän pastellisävyin. 

Italialaisen marengin ainekset;

4 valkuaista

2,5 dl sokeria

0,5 dl vettä

Italialaisen marengin tekemisessä yleiskone ja digitaalinen lämpömittari ovat aika korvaamattomia. 

Valkuaiset laitetaan vaahtoutumaan yleiskoneeseen ja samaan aikaan valmistetaan sokerista ja vedestä kuuma liemi. Sokeri ja vesi mitataan kattilaan ja annetaan seoksen kiehua sekoittamatta, kunnes nesteen lämpötila on 121 astetta. Tänä aikana valkuaiset vatkaantuu kuohkeaksi vaahdoksi.

Kuuma sokeriliemi kaadetaan valkuaisvaahtoon astian reunaa myöden koneen ollessa käynnissä.

Vaahdon vatkaamista jatketaan, kunnes se on napakkaa ja hieman jäähtynyt.

Maustoin vaahdon lopuksi mansikka-aromilla.

Jaoin marengin kahtia ja värjäsin massat. Laitoin kummankin värisen massan omaan pursotuspussiin ja leikkasin pussien päät auki. Nämä pussit laitoin rinnakkain suurempaan pussiin, johon kiinnitin tyllan. Näin sain kaksivärisen pursotteen.

Pursotin ruusut leivinpaperilla päällystetylle pellille ja kuivatin niitä 125 asteisessa uunissa tunnin. 

Dippasin marenkiruusujen pohjat maitosuklaaseen saadakseni niihin mansikalle kaveriksi sopivan maun.

Että suklaan ominaisuudet säilyvät sulattamisen jälkeen, pitää se temperoida. Sulatuksen ja lämmitykset tein metalliastiassa, vesihauteen päällä ja viilennyksen tein kylmässä vesihauteessa. Temperoinnin ajan sekoitin suklaata koko ajan.

Maitosuklaan temperointi tapahtuu Fazerin ohjeen mukaan seuraavasti

Suklaa sulatetaan ja suklaasulan lämpö nostetaan 45 asteeseen.

Suklaasulan lämpötila lasketaan 24-25 asteeseen

Ja vielä kerran nostetaan lämpötila 30-32 asteeseen.

Tämän jälkeen suklaan voi käyttää haluamallaan tavalla ja se kestää huoneenlämpöä ja säilyy kiiltävänä ja käsiteltävänä myös uudessa muodossaan.

Ihania ystävänpäiväleivonnaisia 🥰




torstai 10. helmikuuta 2022

Vadelmacurd

Vadelmacurd on jatkoa maustettujen tahnojen sarjalle. Näihin en varmaan kyllästy koskaan ja kokeilen kyllä uusia makuja jatkossakin. 🥰

Aiemmin olen valmistanut sitruunatahnaa ja kanelitahnaa. Nämä tahnat ovat maistuvia täytteitä esim. täytekakuissa ja kääretortuissa.

Valmistin tätä vadelmatahnaa juuri nyt, koska ajattelin sen sopivan väriltään ja maultaan ystävänpäivän leivonnaisiin. 

Ainekset;

300g vadelmia

0,5 dl vettä

1,5 dl sokeria

100g voita

2 kananmunan keltuaista

Vadelmia keitetään pehmeiksi veden ja sokerin kanssa (5-10 minuuttia). Vadelmat paseerataan painelemalla kauhalla ne siivilän läpi niin, että siivilään jää vain siemenet.

Nestemäinen ja siemenetön vadelmasose siirretään takaisin kattilaan ja lisätään mukaan voi. Sekoitellaan kunnes voi on sulanut soseeseen.

 Lisätään keltuaiset vispilällä sekoittaen soseeseen ja keitellään koko ajan sekoittaen kunnes seos pulpahtaa.

Curdia tuli tällä ohjeella n. 2,5 dl.

Vadelmacurd säilytetään kannellisessa astiassa viileässä. Säilyvyys on pari viikkoa.

Tahna on ihanan raikas ja ensimmäisenä testasin sitä laskiaispulliin.🥰



tiistai 8. helmikuuta 2022

Virkatut kestovanulaput ystävälle ❤️

 Pitkään to-do-listalla roikkuneet kestovanulaput näkivät viimein päivänvalon… Lappujen oheen virkkasin myös verkkopussin, jossa laput voi pestä.

Virkkaamisessa käytin Novitan ohjetta. Laput koostuvat pylväistä ja verkkopussi pääosin kiinteistä- ja ketjusilmukoista. Pussin suuaukkoa muokkasin hieman erilaiseksi kuin ohjeessa ja käytin pussissa kahta eri väriä, jotka toistuvat myös lapuissa. 

Lankoina oli erilaisia, suurinpiirtein saman vahvuisia puuvillalankoja. 

Lappu aloitetaan virkkaamalla 12 pylvästä renkaaseen. Toisella kierroksella jokaiseen pylvääseen virkataan 2 pylvästä ja päätellään työ. Yksinkertainen ja nopea valmistettava! 😊

Langat pitää päätellä hyvin, että ne kestävät pesussa purkautumatta.

Löysin kätköistäni lasipurkin, johon puhtaat laput juuri sopivasti mahtuivat.

Näihin lappuihin on mahdollista kadottaa pienimmätkin lankakerien loput. 😊



maanantai 7. helmikuuta 2022

Ystävänpäivän sydänpikkuleivät

 Ystävänpäivän pikkuleivät, joiden keskellä sykkii punainen sydän. ❤️

Näihin pikkuleipiin tein peruspikkuleipätaikinan seuraavin aineksin:

250 g voita

2 dl sokeria

1 muna

2 tl vaniliinisokeria

6 dl vehnäjauhoja

Pehmeä voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Mukaan sekoitetaan muna ja seosta vatkataan niin kauan, että se on kuohkeaa vaahtoa. Kuivat aineet sekoitetaan voiseokseen.

Taikinasta erotetaan 2/3 ja se muotoillaan litteäksi kiekoksi, kelmutetaan ja laitetaan jääkaappiin lepäämään. Lopputaikina (1/3) värjätään punaiseksi elintarvikevärillä ja kelmutetaan myös viileään.

Kun taikinat on levänneet vähintään puoli tuntia viileässä, kaulitaan punaisesta taikinasta levy, josta otetaan pienellä sydänmuotilla kuvioita. Taikinalevyn ei tarvitse olla kovin ohut, koska mitä paksumpia sydämiä saa taikinasta leikattua, sitä vähemmän on yhdistettäviä saumoja. Sydämet asetellaan vieri-viereen ja liitetään yhteen saumoista sormin ”silittelemällä”.

Valkoista taikinaa pehmitetään ja lisätään pieninä erinä sydänrivin ympärille niin, että sydänkuvion ympärille muodostuu vaaleasta taikinasta keksin muoto ja leikkauspinta olisi mahdollisimman pyöreä. Pehmeä sydäntaikina muotoutuu alla todella helposti mukana, mutta kun varovaisesti työstää taikinan, muoto pysyy tunnistettavana ja jokainen leikkaus paljastaa yksilöllisen sydämen ❤️

Kun vaalea taikina on sydänten ympärillä, leikataan pötkö niin pitkiin paloihin (3-4kpl), että niiden käsittely on helpompaa. Pötkylät kääritään kukin omaan kelmuunsa ja kun kelmu on tukemassa taikinapötkylää, rullataan sitä vielä pöytää vasten niin, että reunoista tulee sileät.

Pötkylät laitetaan viileään jähmettymään, että ne pystyy leikkaamaan kiekoiksi taikinan painumatta. Siksi on hyvä jäähdyttää taikinaa useampi tunti jääkaapissa.

Pötkylöistä leikataan n 1 cm vahvuisia kiekkoja, jotka asetellaan leivinpaperilla vuoratulle pellille.


Pikkuleivät leviävät hieman uunissa, joten niiden väliin on hyvä jättää riittävästi väliä. Kiekkoja paistetaan 220 asteessa 7-8 minuuttia.




Taikina-annoksesta tulee n. 40 pikkuleipää. Tosin määrään vaikuttaa sydänmuotin koko. Oman muottini korkeus on n. 2,5 cm ja kiekkojen halkaisija ennen paistoa n. 3,5cm.

Hieman kovatöisiä, mutta hauskan näköisiä pikkuleipiä. ❤️