Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Ohje nirkkoreunaiseen SOMA-tablettiin

 

Nämä tabletit on virkattu Novitan Soma langasta (jota ei ikävä kyllä ainakaan toistaiseksi ole enää saatavilla. Tämän ohjeeen mukaan lankana kuitenkin toimii kaikki n. kolmosen koukulla virkattavat langat). Alla ohje malliin, jonka piirsin Pinterestissä näkemästäni kattausliinan kuvasta. Kyseessä jokseenkin yksinkertaisen keskiosan ja näyttävän pitsireunuksen yhdistelmä. Viimeisen kierroksen nirkot täydentävät mallin herkäksi kokonaisuudeksi.

Ohjeen mukaisena Soma langalla tehtynä ja 3 koukulla tabletin halkaisijaksi tulee noin 36 cm.


Tein myös pitsiosiosta vielä piirretyn otteen, vaikka aika hankala näitä on käsin paperille ja ainakaan tasaiseksi kaavakuvaksi käsipelillä siirtää 😃 Pitsin aloittavalla ketjusilmukkakaarikierroksella on huomioitava, että jako ei mene tasan. Kaarisarjoja tulee olla 18 ja siksi kaarikierroksen aikana pitää isoissa ketjusilmukkakaarissa tasaisin välein neljän pylvään pään sijaan jättää väliin viisi pylvään päätä. Kierroksen aikana yhteensä noin 5 kertaa.


Piirrokset ja alla oleva sanallinen ohje tukevat toinen toistaan. Pelkästään tätä sanallista ohjetta voi olla himpun hankalaa seurata ja tulkita, kun en ihan ammattitason ohjeistaja ole…
Pylväistä koostuvat kierrokset alkavat aina kolmella ketjusilmukalla, jotka korvaavat ensimmäisen pylvään. Kierrokset päätetään piilosilmukalla kierroksen aloittavan kolmen ketjusilmukan muodostaman pylvään ylimpään ketjusilmukkaan.

1 kierros: 6 kjs kiinnitetään renkaaksi piilosilmukalla

2 kierros: 4 kjs, *p + kjs* toistetaan 8 kertaa niin, että renkaaseen tulee 10 pylvään ja ketjusilmukan muodostamaa kaarta. Ps. 

3 kierros: 3 kjs + 2 p ensimmäiseen kjs kaareen. 3p jokaiseen ketjusilmukkakaareen. Toistetaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

4 kierros: 5 kjs, jätetään 1 pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 2kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

5 kierros: 3 kjs + 3 p kjs-kaareen. 4p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps. 

6 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

7 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 3p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

8 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

9 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 3p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

10 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

11 kierros: 3 kjs + 1 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen  kierroksen loppuun saakka. Ps.

12 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

13 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen x 3. Joka neljänteen kjs kaareen 3p.  kierroksen loppuun saakka. Ps.

14 kierros: 3 kjs, jätetään pylvään pää väliin. 1p joka toisen pylvään päähän + 1kjs Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps.

15 kierros: 3 kjs + 2 p kjs-kaareen. 2p jokaiseen kjs kaareen x 4. Joka viidenteen kjs kaareen 3p. Ps.

16 kierros: 3 kjs. Jätetään väliin 1s ja kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla pylvään päähän. 5 kjs. Jätetään väliin 4s, kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla viidennen pylvään päähän. 3 kjs. Jätetään väliin 1s, kjs-kaari kiinnitetään kiinteällä silmukalla pylvään päähän. Huom! Jako ei mene kierroksella tasan ja kierroksen aikana pitää n. 5 kertaa jättää pitkän kjs-kaaren väliin 5 silmukkaa ja kaari kiinnitetään vasta kuudennen pylvään päähän. Kierrokselle pitäisi tulla 18 ryhmää, joissa on viiden silmukan kaaren molemmin puolin kaksi kolmen silmukan kaarta. 

17 kierros 3kjs + 8 p kjs-kaareen. 9p jokaiseen kjs-kaareen. Kiinteä silmukka pienten ketjusilmukkakaarien väliseen kiinteään silmukkaan. Jatketaan kierroksen loppuun saakka. Ps. 

18 kierros Siirrytään piilosilmukalla ensimmäisen pylvään (edellisen kierroksen ketjusilmukoista koostuva pylväs) kohtaan. 3 kjs,+ 2p + 1p + 2p + 1p + 2p + 1p + 2p + 1p… Jatketaan kierros loppuun niin, että jokaisen kaaren ensimmäinen ja viimeinen pylväs on yksittäinen.

19 kierros 1kjs + 3 ks + nirkko +3 ks + nirkko + 3 ks + nirkko +7ks… Jatketaan kierroksen loppuun saakka niin, että jokaisen pylvään päähän tulee kiinteä silmukka ja kaareen tasaisin välein 3 nirkkoa. Ps ja päättely 


Samalla mallilla tein myös siskolleni syntymäpäivälahjaksi kattausliinat Paapon avointen ovien päiviltä ostamistani langoista. Näiden lankojen herkulliset värit eivät antaneet mahdollisuutta jättää ostamatta niitä.

Näihin vihreisiin liinoihin tein keskiosan kiinteitä kierroksia vain 6 ja tällöin reunan pitsikaaria tuli 17. Tällä tapaa sain aina yhden rullan riittämään yhteen kattausliinaan. Lankana yllä olevan kuvan Camilla 6/4 ja koukun koko 3.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti