Lempeä karviaissose

 

Hillokokeilun jäljiltä päätin kokeilla jotain hieman vähemmän kirpsakkaa ja löysinkin Dansukkerin sivulta ohjeen Lempeään Karviaishilloon.

Ainekset

1,5 kg karviaisia

0,5 dl vettä

1 rkl raastettua inkivääriä

0,5 kg banaania

1 kg hillosokeria

Marjat perataan taas saksilla ja sillä kovalla työllä ja vaivalla poistamalla kaikki kannat ja kärjet. Vesi, inkivääri ja marjat laitetaan kattilaan ja niitä keitetään noin 10 minuuttia. Tämän jälkeen banaanit ja keitetyt karviaiset soseutetaan tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Soseeseen lisätään sokeri ja sitä kiehutellaan hiljaksiin ja sekoitellen noin 10 minuuttia.

Banaanista johtuen sose on tosiaan pehmeämmän makuista kuin aiemmin tekemäni hillo, mutta en kyllä osaa näistä suosikkia nimetä.

Joululahjakausikin tuli sitten korkattua... Nämä kun on minun ensimmäiset ruokalahjat tulevaan jouluun!

Kardemummalla maustettu karviaishillo

 

Hilloja keittelen useimmiten ihan hillosokeripussin kyljessä olleella ohjeella ja sillä kyllä saa aikaan aivan satumaisia hilloja. On sitten kyse mansikasta, puolukasta tai vaikka mustikasta. Karviaisia harvemmin tulee hilloksi keitettyä, mutta kun tätini oli kerännyt minulle valmiiksi puolisen sankoa punaisia karviaisia, näin ainoana vaihtoehtona tehdä niistä talveksi kesäisiä makumuistoja.

Lueskelin erilaisia ohjeita ja yllätyin siitä, kuinka karviaista suositeltiin maustamaan hyvinkin eksoottisilla mausteilla; mm. inkiväärillä, kanelilla, kardemummalla… Niinpä otin kopin tästä ja testasin ensin kardemumman.

Ainekset;

2 litraa punaisia karviaisia

4 dl vettä

1 kg hillosokeria

1 rkl vaniljauutetta

2 tl jauhettua kardemummaa

Karviaiset perataan saksilla ja huuhdellaan. Vesi, sokeri ja vaniljauute keitetään liemeksi. Sokerin sulamisen jälkeen lientä kiehutellaan muutama minuutti ja sen jälkeen mukaan lisätään marjat. Jostain lukemastani jutusta oli jäänyt mieleen vinkki, että jos karviaiseen pistää neulalla reijän, se pysyy keitettäessä ehjänä. Koska perkaamisessa oli jo riittävästi näpertämistä ja touhua, en sitten millään enää jaksanut lähteä pistelemään neulaa joka-ainoaan marjaan, vaan pistelin summanmutikassa marjoihin reikiä, kun lisäsin niitä liemeen. Ja kuinkas ollakaan! Ensimmäiset pistämättömät marjat poksahtelivat muusiksi heti keittämisen alkumetreillä, mutta hilloon jäi kun jäikin mukavasti sattumia ehjäksi jäävistä marjoista. Keittelin hilloa noin 20 minuuttia välillä sekoittaen ja lopuksi maustoin sen kardemummalla. 

Kuuma hillo puhdistettuihin tölkkeihin ja jäähtymisen jälkeen viileään odottamaan talven tarpeita.

Aika kirpeä, mutta varsin maistuva tapaus! 😊

Köynnöstuki piikkilangasta

 

Olen aina pitänyt kärhöistä, mutta niille ei vain meinaa löytyä sopivaa paikkaa puutarhasta. Niinpä viime keväänä kokeilin niiden istutusta ruukkuun köynnöstuen kanssa. Ja kun piikkilankaan niin olen kovasti ihastunut, tein kärhöjen tuen siitä. Ajattelin piikkilangan olevan sen verran jämäkkää tavaraa, että se köynnöstukena kestää.

Väänsin piikkilangasta suurehkon sydämen ja jätin sen alareunaan melko pitkän hännän. Tähän häntään sidoin rautalangalla vahvistukseksi (alun perin jonkin kasvin tukena olleen) bambun oksan. Maalasin koko keksinnön ruusukullan värisellä spraymaalilla. Lopulta työnsin bambuvarren ruukun multaan, ihan ruukun pohjaan saakka.

Istutin eri väriset kärhöt tuen molemmille puolille.

 

Kärhöt kasvoivat kesän mittaan ja autoin niitä kiertymään tasaisesti tukea pitkin. Heinäkuun alulla niihin alkoi ilmestymään kukannuppuja, jotka ensin hiljaksiin ja yksitellen aukesivat, kunnes elokuun alulla koko sydän oli täynnä upeita kukkia.

 

Tuen heikkous on yhden varren päässä lopulta raskaaksi muodostuva latva, johon tuuli herkästi tarttuu. Jos maahan meneviä tukia olisi kolme tai enemmän, pystyssä pysymisen kanssa ei olisi mitään ongelmaa, mutta ei olisi tuki liioin sydämen muotoinen...  Tämä istutus ei varmastikaan pysyisi kuosisssa ja pystyssä avomaalla, mutta vähän tuulensuojaisessa paikassa, kuten itselläni terassin portaiden kaiteen vieressä, se on menestynyt varsin hienosti. ❤️

 

Mustikkagalette

 

Tämä hiomattoman näköinen mustikkapiiras nousi keittiössäni tämän kesän mustikka-ajan ehdottomaksi ykkössuosikiksi.

Kyseessä on versio ranskalaisesta galetesta, joka kootaan uunipellille ilman piirakkavuokaa. Galette voidaan tehdä suolaisena tai makeana. Näiden mustikkakokeilujen jälkeen olen varma, että kaikki galetet eivät ole minun osaltani vielä leivottu.

Mustikka on vähän hankala täyte tällaiseen piirakkaan, koska mustikka on todella mehukas marja ja on hieman haastavaa saada pysymään kaikki se kosteus piirakan sisäpuolella. Parin kokeilun jälkeen uskon kuitenkin löytäneeni parhaat konstit mustikan hillitsemiseksi.

Pohjan ainekset;

3 dl vehnäjauhoja

1 t l leivinjauhetta

2 rkl sokeria

1/2 tl suolaa

100 g voita

3 rkl kylmää vettä

  Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Pehmeä voi ja kuivat aineet nypitään muruiksi. Sekaan lisätään vesi ja massa sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Taikina kääritään kelmuun ja laitetaan vetäytymään jääkaappiin n. puoleksi tunniksi.

Taikinasta kaulitaan pyöreä n. 30-35 cm kokoinen pohja leivinpaperin päälle. Ongelmaa meinaa kaulitessa muodostaa reunojen repeily, mutta kun repeämiä korjailee käsin ja painelee taikinaa yhteen, taikinapohjasta saa hyvän. Leivinpaperi ja taiknapohja siirrtään uunipellille.

Täytteen ainekset;

1 tlk maitorahkaa

0,5 dl sitruunamehua

0,5 dl sokeria

 

5dl mustikoita 

(myös pakastemustikat käy. Ne ovat kuitenkin vielä kosteampia kuin tuoreet mustikat.)

0,5 dl hillosokeria

0,5 dl vehnäjauhoja 

 

Rahkatäytteen aineet sekoitetaan yhteen ja seos levitetään piirakkapohjan päälle niin, että n. 2,5-3cm taikinareunoista jää näkyviin.

Mustikoihin sekoitetaan hillosokeri ja vehnäjauho, jonka jälkeen mustikat ripotellaan tasaisesti rahkaseoksen päälle.

 Piirakkapohjan taikina taitetaan reunoilta täytteen päälle. Taittelussa saa olla melko varovianen, ettei taikina murru.

Piirakkaa paistetaan 175 asteisen uunin keskitasolla n. 30-35 minuuttia.

Tämän piirakan teossa nautin ehkä paljolti myös siitä, että ei tarvitse sitten yhtään hifistellä. Piiras saa olla epäsymmetrinen ja rustiikki ja silti se maistuu juuri siltä parhaalta piirakalta. 😋

Kahden suklaan moussekakku

Poikani rippijuhlissa oli tarjolla kakkubuffet kuudella kakulla.

Tämä kakku on makea ja suklainen ja se on parhaimmillaan, kun se saa lämmetä huoneenlämmössä hieman.

Kakun voi tietenkin tehdä kahdella kerroksella, mutta itse pidän seepraraidoista.

Koristeluun käytin suklaaspraytä ja sokerimassasta tehtyjä koristeita.

Kakun (26 cm vuoka) ainekset:

2 pkt oreokeksejä

n. 75g sulatettua voita

6 dl vispikermaa

2 prk ranskankermaa

300 g valkosuklaata

300 g maitosuklaata

4 liivatelehteä (nämä voi myös jättää pois)

Keksit murskataan ja niiden joukkoon sekoitetaan sulatettu voi. Keksimuruseos painellaan leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle.

Pieni määrä (n. 0,5 dl) kermaa otetaan sivuun, jos aiotaan käyttää hyytymisen lisänä liivatetta.

Kerma vatkataan vaahdoksi ja lisätään mukaan ranskankerma. 

Jos käyttää suklaan lisäksi liivatetta, liivatteet liotetaan kylmässä vedessä ja sulatetaan kuumaan kermaan (kerman joukkoon voi tarvittaessa kiehauttamisvaiheessa lisätä maitoa tai vettä, jos nesteen määrää pitää lisätä). Jäähtynyt liivateseos sekoitetaan kermamassaan.

Suklaat sulatetaan erikseen esim. vesihauteessa.

Kermaseos jaetaan kahtia ja toiseen osaan sekoitetaan sulatettu valkosuklaa ja toiseen maitosuklaa. Ei haittaa, jos suklaa on kermaan sekoitettaessa hieman lämmintä, mutta kuumaa sen ei saa olla. Jos kakun tekee seepraraidalliseksi, massan tulee olla hieman löysää, että kuviointi onnistuu. Suklaa sekoitetaan kermaan ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen.

Seepraraidat syntyvät, kun massat asetetaan useassa erässä vuoron perään keksimurupohjan päälle. Jos kakun pinta ei jää näkyviin, ei massan kanssa ole ihan niin nöpön nuukaa, kuinka tasaisiksi massarenkaat muodostuvat.

 

Kakku jäähdytetään ja jos pinnan haluaa päällystää suklaasprayllä, kakku jäädytetään.

Suklaaspraypulloa ravistellaan ja lämmitetään ohjeen mukaan ja suklaata suihkutetaan jäässä olevaan kakun pintaan. Spreijaus on todella sotkuista hommaa, joten se kannattaa tehdä laajalla, avoimella tasolla (esim. ruokapöytä), josta sumuna ympärille leviävä suklaa on helppo pestä pois. Kakku kannattaa asettaa jo tässä vaiheessa lopulliselle alustalle, koska sulamisen jälkeen liikuttaminen aiheuttaa murtumia kakun päällysteeseen. Alusta on hyvä suojata spreijauksen ajaksi esim. kakun alle asetettavilla voipaperiliuskoilla, jotka poistetaan spreijauksen jälkeen. 

Kakun koristeet muotoilin sokerimassasta. Koristeiden kuivuttua maalasin ne nestemäisellä elintarvike-kultamaalilla ja suihkautin päälle hopeaspraytä.

Keijukainen kanaverkosta

Kun tämän keijun sain kasaan, oli onnistumisen ilo lähes käsin kosketeltavissa. En arvannut, että kanaverkko on näin helposti muokattavissa. Jotain osviittaa verkkoaskartelusta olen saanut tehdessäni esim. sydänkoristeen, mutta tämä muotoilu olikin nyt jotenkin ihan toisenlaista. Valmis keiju on todella herkkä ja kaunis. 

Muotoilin kanaverkosta ensin paksumpia pötkylöitä, jotka kiinnittelin toisiinsa. Niitä rutistelemalla ja toisin paikoin verkkomateriaalia lisäämällä tein vartaloon muotoja. Kanaverkon lisäksi käytin sitomiseen rautalankaa ja työkaluina oli sivuleikkurit ja kärkipihdit. 

Muotojen ja asennon suhteen liioittelin vähän; pikkusen luonnollista ohuempaa ja taipuisampaa vyötäröä sekä pitkiä raajoja.

Vartaloon lisäsin ”perhossiivet” sekä repaleisen mekon helmat.

Kun asettelin keijua ulos, se näytti jotenkin valjulta ja kun arvasin, ettei sinkitty verkko ainakaan ensimmäisenä ruostu, keijun väri ei tule itsekseen muuksi muuttumaan. Niinpä maalasin keijun kuparin värisellä spraymaalilla. Värivalinta osui mielestäni ihan kohdilleen. 😊

Vihaan puutarhatonttuja, mutta tämä Keiju on jatkossa ja sille löytyy meidän puutarhasta paikka myös tulevaisuudessa 😊