Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 13. elokuuta 2020

Mustikkagalette

 

Tämä hiomattoman näköinen mustikkapiiras nousi keittiössäni tämän kesän mustikka-ajan ehdottomaksi ykkössuosikiksi.

Kyseessä on versio ranskalaisesta galetesta, joka kootaan uunipellille ilman piirakkavuokaa. Galette voidaan tehdä suolaisena tai makeana. Näiden mustikkakokeilujen jälkeen olen varma, että kaikki galetet eivät ole minun osaltani vielä leivottu.

Mustikka on vähän hankala täyte tällaiseen piirakkaan, koska mustikka on todella mehukas marja ja on hieman haastavaa saada pysymään kaikki se kosteus piirakan sisäpuolella. Parin kokeilun jälkeen uskon kuitenkin löytäneeni parhaat konstit mustikan hillitsemiseksi.

Pohjan ainekset;

3 dl vehnäjauhoja

1 t l leivinjauhetta

2 rkl sokeria

1/2 tl suolaa

100 g voita

3 rkl kylmää vettä

  Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Pehmeä voi ja kuivat aineet nypitään muruiksi. Sekaan lisätään vesi ja massa sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Taikina kääritään kelmuun ja laitetaan vetäytymään jääkaappiin n. puoleksi tunniksi.

Taikinasta kaulitaan pyöreä n. 30-35 cm kokoinen pohja leivinpaperin päälle. Ongelmaa meinaa kaulitessa muodostaa reunojen repeily, mutta kun repeämiä korjailee käsin ja painelee taikinaa yhteen, taikinapohjasta saa hyvän. Leivinpaperi ja taiknapohja siirrtään uunipellille.

Täytteen ainekset;

1 tlk maitorahkaa

0,5 dl sitruunamehua

0,5 dl sokeria

 

5dl mustikoita 

(myös pakastemustikat käy. Ne ovat kuitenkin vielä kosteampia kuin tuoreet mustikat.)

0,5 dl hillosokeria

0,5 dl vehnäjauhoja 

 

Rahkatäytteen aineet sekoitetaan yhteen ja seos levitetään piirakkapohjan päälle niin, että n. 2,5-3cm taikinareunoista jää näkyviin.

Mustikoihin sekoitetaan hillosokeri ja vehnäjauho, jonka jälkeen mustikat ripotellaan tasaisesti rahkaseoksen päälle.

 Piirakkapohjan taikina taitetaan reunoilta täytteen päälle. Taittelussa saa olla melko varovianen, ettei taikina murru.

Piirakkaa paistetaan 175 asteisen uunin keskitasolla n. 30-35 minuuttia.

Tämän piirakan teossa nautin ehkä paljolti myös siitä, että ei tarvitse sitten yhtään hifistellä. Piiras saa olla epäsymmetrinen ja rustiikki ja silti se maistuu juuri siltä parhaalta piirakalta. 😋



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti