Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 10. elokuuta 2020

Kahden suklaan moussekakku


Poikani rippijuhlissa oli tarjolla kakkubuffet kuudella kakulla.

Tämä kakku on makea ja suklainen ja se on parhaimmillaan, kun se saa lämmetä huoneenlämmössä hieman.

Kakun voi tietenkin tehdä kahdella kerroksella, mutta itse pidän seepraraidoista.



Koristeluun käytin suklaaspraytä ja sokerimassasta tehtyjä koristeita.

Kakun (26 cm vuoka) ainekset:

2 pkt oreokeksejä
n. 75g sulatettua voita

6 dl vispikermaa
2 prk ranskankermaa
300 g valkosuklaata
300 g maitosuklaata
4 liivatelehteä (nämä voi myös jättää pois)

Keksit murskataan ja niiden joukkoon sekoitetaan sulatettu voi. Keksimuruseos painellaan leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle.

Pieni määrä (n. 0,5 dl) kermaa otetaan sivuun, jos aiotaan käyttää hyytymisen lisänä liivatetta.

Kerma vatkataan vaahdoksi ja lisätään mukaan ranskankerma. 

Jos käyttää suklaan lisäksi liivatetta, liivatteet liotetaan kylmässä vedessä ja sulatetaan kuumaan kermaan (kerman joukkoon voi tarvittaessa kiehauttamisvaiheessa lisätä maitoa tai vettä, jos nesteen määrää pitää lisätä). Jäähtynyt liivateseos sekoitetaan kermamassaan.

Suklaat sulatetaan erikseen esim. vesihauteessa.

Kermaseos jaetaan kahtia ja toiseen osaan sekoitetaan sulatettu valkosuklaa ja toiseen maitosuklaa. Ei haittaa, jos suklaa on kermaan sekoitettaessa hieman lämmintä, mutta kuumaa sen ei saa olla. Jos kakun tekee seepraraidalliseksi, massan tulee olla hieman löysää, että kuviointi onnistuu. Suklaa sekoitetaan kermaan ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen.

Seepraraidat syntyvät, kun massat asetetaan useassa erässä vuoron perään keksimurupohjan päälle. Jos kakun pinta ei jää näkyviin, ei massan kanssa ole ihan niin nöpön nuukaa, kuinka tasaisiksi massarenkaat muodostuvat.
 


Kakku jäähdytetään ja jos pinnan haluaa päällystää suklaasprayllä, kakku jäädytetään.

Suklaaspraypulloa ravistellaan ja lämmitetään ohjeen mukaan ja suklaata suihkutetaan jäässä olevaan kakun pintaan. Spreijaus on todella sotkuista hommaa, joten se kannattaa tehdä laajalla, avoimella tasolla (esim. ruokapöytä), josta sumuna ympärille leviävä suklaa on helppo pestä pois. Kakku kannattaa asettaa jo tässä vaiheessa lopulliselle alustalle, koska sulamisen jälkeen liikuttaminen aiheuttaa murtumia kakun päällysteeseen. Alusta on hyvä suojata spreijauksen ajaksi esim. kakun alle asetettavilla voipaperiliuskoilla, jotka poistetaan spreijauksen jälkeen. 


Kakun koristeet muotoilin sokerimassasta. Koristeiden kuivuttua maalasin ne nestemäisellä elintarvike-kultamaalilla ja suihkautin päälle hopeaspraytä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti