Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 10. elokuuta 2025

Alasleikatun syreeniaidan jatkohoito


Keväällä alasleikattu unkarinsyreeni ehtii kesän aikana kasvaa melkoisesti. Alasleikkauksella tarkoitan nuorennusleikkausta, jolloin pensaat uudistetaan ihan juuresta lähtien. Vaikka olisi tarkoitus kasvattaa pensasaita ”vapaasti kasvavaksi” ja kukkivaksi, pensaita pitää hieman ohjata aluksi, että ne lähtee kasvuun halutulla tavalla ja oikeaan suuntaan.

Syreenille ominainen tapa on kasvaa jyrkästi ylöspäin, mutta hyvinkin tyypillistä on, että kun pensas on leikattu kokonaan alas, se versoo todella runsaasti ja ensimmäisen vuoden versoissa saattaa olla lähes kolmen metrin korkuisia oksia. Runsaan versomisen syystä voi kuitenkin käydä niin että pensaan reunimmaiset oksat painuvat jopa 90 asteen kulmaan, ihan maata myöden. Myös kovat sateet ja tuulet voivat aiheuttaa sen että kantoversot kaatuilevat ja taipuvat. Jos kuvitellaan tällaisen pensaan ulkomuoto 5-10 vuoden päähän, pensaan läpimitta olisi useita metrejä. Eikä siinäkään mitään väärää ole, jos pensaalle tai pensaille on tilaa kasvaa siten. Mutta varsinkin kun kyseessä on aidanne, jossa pensaiden tulee edes jollain asteikolla muistuttaa toisiaan, versoja poistamalla pensaat saa tasamuotoisemmiksi. Ja on hyvä huomioida, että kotipuutarhassa myös ruohonleikkuun tulisi onnistua ilman suurempia kumarteluja ja väistelemisiä pensaiden ja pensasaidan ympäriltä.

 


Pensasaidanteella on heinätön, katettu kasvualusta, jonka myötäisesti muotoilin pensaat nyt alkuun. Tässä vaiheessa kesää poistan siis ne kaatuilleet ja liian kaltevassa kulmassa kasvavat oksat pois. Vielä en murehdi sitä miltä kohtaa oksan katkaisen, vaan korjaamisen aika on sitten kun pensaat ovat lehdettömiä. Tällä toimenpiteellä pensasaita pesi kyllä silmänsä. Ihan heti ei uskoisi, kuinka keväällä surkean näköisestä kantorivistä muodostui jo ensimmäisenä kesänä suojaa antava, vehmas ja siisti kasvusto. 🥰




🌸 Terveisin Susanna 🌸


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti