Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 26. joulukuuta 2025

Joulukalenterin 2025 yhteenveto

 

Tämän vuoden joulukalenteri oli hieman työläs. Työlääksi se muuttui, kun reservissä ei ollut kylliksi valmiina postauksia, joita olisin voinut julkaista niinä päivinä, kun en millään olisi ehtinyt kirjoittamaan. Vaikka olen pitänyt joulukuulla vapaita ja lomia, mahtuu päiviin koulutusmatkoja ja kokousiltoja sen verran, että nuo valmiit postaukset meinasivat loppua kättelyssä. Lisäksi lähempänä joulua alkaneet flunssan oireet rajoittivat toimintakykyä kauttaaltaan ja lopulta vapaapäivistä huolimatta joulukiireetkin pääsivät yllättämään.

Ongelmaa julkaisujen luomisessa tuottaa se, että blogini keskittyy erilaisten ohjeiden ja valmiiden tuotteiden esittelyyn, enkä voi julkaista joka joulu samoja asioita uudestaan ja uudestaan 😅 Ptäisi siis kehitellä joka jouluksi 24 uutta asiaa niiden vanhojen perinteiden rinnalle, jotka joka tapauksessa teen. 

Niinpä tein päätöksen jo ensi vuodesta ja omaa mieltäni keventääkseni säännöllinen, tai ainakin päivittäinen joulukalenteri jää jatkossa tekemättä, JOS en saa ennen seuraavan joulukuun alkua yli puolia, eli vähintään 12 postausta valmiiksi odottamaan julkaisuvuoroaan. Yhtäkkiä ajatellen tällainen päätös voisi tuntua jopa raskaalta, mutta uskoakseni joulukalenterista saatavan ilon lisäksi myös sen luomisen tulee olla iloinen asia. Tänä vuonna tuo ilo muuttui joinakin päivinä tunteeksi velvollisuudesta ja siinä vaiheessa ilo ei ollut enää päällimmäinen tunne. Tällainen lupaus itselleen jostain luopumisesta voi kuitenkin olla myös vapauttavaa.

Mutta käännetään katse nyt siihen pääasiaan, eli vuoden 2025 joulukalenterin sisältöön.

Tässä vielä linkit kaikkiin julkaisuihin:

1. Luukku. Kipsistä valettu kalenteri

2. Luukku. Suuri joulukranssi

3. Luukku. Unikkopannunaluset

4. Luukku. Biscoff-joulutortut

5. Luukku. Tähdet vessapaperirullista

6. Luukku. Sinivalkoiset pilarikynttilät

7. Luukku. Itsenäisyyspäivän 2025 kakku

8. Luukku. Astiaan valettu joulutähtikynttilä

9. Luukku. Paistettu juustokakku

10. Luukku. Kaakaobaari 2025

11. Luukku. Lumihiutalekynttilät

12. Luukku. Vihreiden kuulien makuinen juustokakku

13. Luukku. Käpykakku

14. Luukku. Joulukylä keittiön kaappien päällä

15. Luukku. Akvarellein maalatut joulukortit

16. Luukku. Helmikranssi

17. Luukku. Kuplakuusikynttilät pastellisävyissä

I8. Luukku. Joulukorttiteline

19. Luukku. Porkkanalaatikko mantelipinnalla

20. Luukku. Saaristolaisleipä ja porotahna

21. Luukku.  Kinkku -makaronisalaatti

22. Luukku. Havuköynnökset

23. Luukku. Piparkakkukirkko 

24. Luukku. Jouluaaton tunnelmakuvat

Oma suosikkini on piparkakkukirkko. Joka vuosi käyn itseni kanssa taistelun ensinnä siitä, teenkö piparkakkutaloa lainkaan, mutta joka vuosi taisteluni jälkeen, sen päätän toteuttaa. Tänä vuonna tuo talo oli todella työläs, mutta sitä väkertäessäni mietin, että niin monta vuotta ja vuosikymmentä se on jouluuni kuulunut, että ehkä se on yksi merkittävimmistä joulumielen luojista, eikä siitä kannata luopua.


Toinen asia, jonka kalenterista vielä esiin nostaisin, ovat nuo havuköynnökset. Kun en niin kovin pidä näistä keinotekoisista materiaaleista, niin nämä köynnökset kyllä yllättivät ja olen todella iloinen, että ne tulin hankkineeksi.

Ja vaikka joulukalenterin tekemisen raskautta alkuun avasin, silti jokainen tekemäni asia itsessään on tuottanut minulle iloa. Ei käsillä tekemisen ilo ole kadonnut mihinkään. Ja vieläkin minulla on mielessäni valtava määrä asioita ja ideoita, jotka jäivät tälle joulua toteuttamatta. Jospa ne sitten toteutuisivat ensi vuodeksi 😊 

Toivottavasti kalenteristani oli sinulle iloa ❤️



 🌸 Terveisin Susanna 🌸


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti