Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 15. joulukuuta 2025

Joulukalenterin. 15 luukku. Akvarellein maalatut kaupunki-joulukortit


Tämän vuoden joulukorteissa toistuu kaupunkiteema, joka päätyi juuri äskettäin myös keittiön kaappien päälle. Jokin viehätys tässä nyt on… 🥰

Jo perinteeksi muodostunutta lienee se, että maalaan kortit akvarelleilla. Poikkeuksena tämän vuoden korteissa on se, että lähdin tekemään näitä sarjana kylmiltään, yhtään harjoittelematta. Niinpä moni asia voisi olla toisin, mutta suotta sitä murehtimaan.

Luonnostelin rakennukset ja etuosan kuuset paperille lyijykynällä.


Maalasin kuvioita väri kerrallaan. 




En nähnyt järkeväksi yrittää tehdä tarkkaa jälkeä, koska lopullinen tarkennus syntyy joka tapauksessa tussikynällä maalauksen päälle.


Viimeisenä piirsin taloihin ikkunat ja ikkunoiden kohtia tehostin valkoisella tussilla. Näin ne näyttävät huomattavasti selkeämmiltä ja huolitellummilta.


Leikkasin kuvat kuviosaksilla irti. Kuva jäi hieman pienemmäksi, kuin korttipohjakartonki, joten korttipohja näkyy kivasti kuvan takaa.


Hyvän joulun toivotuksen tein leimasimella. Leiman paikka oli kuvan alaosassa, lähes valkoiseksi jääneessä kohdassa talojen ja kuusien välissä.

Pidän valtavasti leimasimien jäljestä näissä pienissä maalauksissa. Se huolittelee täydellisesti vähän epätäydellisemmänkin kuvan.


Ja vielä se viimeisistä viimeisin loppusilaus; hopean värisen maalin pirskottelu korttien päälle kuvaamaan lumisadetta. Noh. Kullan värinen olisi toiminut paremmin ja se olisi ollut näyttävämpi, mutta näistä tuli nyt hopean väriset pirskeet.

Ihan kivan näköiset kortit nämä lopulta ovat 🥰



 🌸 Terveisin Susanna 🌸

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti