Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 6. tammikuuta 2024

Vanhan kirjoituspöydän kunnostaminen - puhdistus ja hiominen

 

Vaikka kuinka päin asiaa ajattelee, on vanhojen huonekalujen kunnostamisen vaivalloisin osuus saada kalut siihen malliin, että ne voi pintakäsitellä. Työn määrä saattaa olla kymmeniä kertoja enemmän, kuin sen lopullisen pinnan siveleminen. En kuitenkaan halua oikoa näissä edeltävissä vaiheissa, koska kaikki tehty työ valuu hukkaan, jos lopullinen pinta on hutaisemalla tehdyn näköinen.

Edellisessä pöytää koskevassa postauksessa kerroin tämän projektipöydän korjaamisesta ja purkamisesta. Nyt on vuorossa hiominen ja pohjatyöt, eli juuri se kovin osuus.

Vaikka pöytä päällisin puolin näytti ”hyvältä”, en voinut kuvitellakaan, että se tuotaisiin tupaan tai käsiteltäisiin, ennen kuin kaikki mahdolliset pinnat on hiottu. Tuollaista käsittelemätöntä pintaa kun ei voi pesemällä puhdistaa.

Alla olevasta kuvasta näkyy, mitä aika ja säilytys on pinnoille tehnyt. Pinnoissa on pölyä ja likaa yllättävän paljon, mutta todellisuus erottuu vasta vertailtaessa rinnakkain hiottua ja hiomatonta pintaa.

Pääasiassa käytin karkeudeltaan 120 hiomapaperia. Onneksi käytössäni oli koneet, joilla hiominen kävi laatuun ja käsipelillähän tuo olisi ollut melkoinen työmaa... Käsin hioin ainoastaan paikat, johon koneet eivät mahtuneet. Hiominen tehdään huolellisesti ja puu pitäisi hioa puunsyyn myötäisesti. Noissa ahtaissa paikoissa tuo viimeinen vaatimus oli haasteellista toteuttaa, mutta jäljet eivät laatikoiden takaa niinkään erotu 😅

Hiomiseen kului aikaa yhteensä noin 16 tuntia. Onneksi minulla oli muutama vapaapäivä, niin sain keskittyä pitkälti vain tähän tekemiseen. Yskin puun pölyä keuhkoistani vain neljänä päivänä. Jos olisin joutunut tekemään tuon hiomisen viikonloppuisin, ei olisi tainnut kaksi viikonloppua riittää ja työ olisi pitkittynyt ja ehkei se olisi ollut enää niin mielekästäkään.

Hiomisen jälkeen ovet saranoitiin, niin niitä pystyi tarvittaessa vielä työstämään (ennen pintakäsittelyä). Ovet irrotetaan rungosta vielä ennen käsittelyä, niin käsittely on helpompi suorittaa.

Nyt pöytä siirtyy pakkaseen tuulettumaan. Vaikka en puusta haistanutkaan mitään vanhaa tai ummehtunutta hajua, ajateltiin hyödyntää nämä kelit. Tällä hetkellä pakkasta on rapiat 30 astetta ja tällaiset pakkasethan hävittävät puusta kaiken ylimääräisen, puun kuitenkaan kostumatta. Tuulettumisen jälkeen saadaan nostaa pöytä sitten sisätiloihin kuivahtamaan ja odottamaan pintakäsittelyä.


Olisi hienoa tietää tämän pöydän tarina. Pöytää työstettäessä vastaan tuli muutama vihje pöydän alkuperästä, mutta ne eivät valitettavasti kerro paljoa.

Ensimmäisenä kaapista löytyi vanha Ilkan aukeama. Siitä oli repeytynyt juuri se kohta, jossa päiväys on. Sivujen kirjoitusten perusteella oli pääteltävissä, että lehti oli 90-luvun loppupuolelta. Se ei kuitenkaan vahvista, että pöytä olisi 90-luvulla tehty.

Puuosissa oli merkintöjä, joiden tyylistä voi päätellä jotain; kolmosen koukerot kertovat, että ne tehnyt henkilö on käynyt koulunsa joskus paljon ennen omaa kouluaikaani. Tuollaisia kolmosia teki mummoni, joka on syntynyt sata vuotta sitten. Ei ole siten lainkaan sanottua, etteikö joku 20-30-luvulla syntynyt henkilö olisi voinut tehdä tätä pöytää vaikka sitten joskus 90-luvulla…?


Viimeinen vihje oli pöydän kannen kehyksen alta löytynyt nimi. Mielestäni tuossa lukee Hjalmar? Käsiala on kaunis ja nimi vanhahtava. Tällainen käsiala on opittu toden näköisesti kansakoulussa joskus 40- tai 50-luvulla, tai ehkä jo aiemmin.


Harmillista on, että näiden tietojen perusteella voin vain mielikuvitella puuttuvat palaset.

Kerrothan kommentteihin, jos osaat noiden vihjeiden perusteella kertoa minulle jotain tekijästä tai siitä, kuinka voisin tuota asiaa selvittää 😊



🌸 Terveisin Susanna 🌸




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi 😊 Nyt, kun olen tuota nimeä pidempään katsellut, yhä varmemmin tuo nimi näyttää ”Hjalmarilta” 😊 Kuvien kautta ei välttämättä välity se, kuinka amatöörimäistä käsityön jälki tässä pöydässä on. Tämän perusteella en millään jaksaisi uskoa, että kyseessä olisi ollut oikea puusepänliike 🤔 Pöydän on ehkä tehnyt joku isäntä iltapuhteenaan 😊

      Poista