Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 25. elokuuta 2023

Vanhan virkatun liinan rekonstruktio

Anoppini on saanut joskus lahjaksi kauniin, virkatun liinan, joka on jo reunoiltaan hapertunut ja hieman huonokuntoinen ❤️

Koska liina ei ole pelkkä liina, vaan siihen liittyy suurta tunnearvoa, pyysi anoppi minua virkkaamaan uuden liinan, tämän vanhan mallilla.

Periaatteessa ei kovin vaikea rasti, koska vanhassa liinassa oli selkeästi näkyvissä silmukkamäärät ja ne oli helppo liinasta selvittää. Haasteen toi sitten se, että käyttämäni kolmen säikeen kalalanka ja 1,5 koukku eivät täysin vastanneet vanhassa liinassa käytettyjä. Periaatteessa pienempi koukku olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta toden näköisesti liinasta olisi tullut malliaan pienempi. Niinpä virkkuujälki on löyhempää ja silmukat erottuivat selkeämmin. Mutta se ei kokonaisuudessa haittaa.

Jossain kohtaa, noin 15. llä kierroksella näytti jopa epätoivoiselta. Tuntui, että liinan ympärys lerpattaa ja ties mitä. Mutta toivoin tuon lerpatuksen häviävän ja niinhän tuo teki, kunhan pääsin ensimmäisen käpykuvion vaatimat kierrokset loppuun.

Periaatteessa uusi liina vastaa pyydetysti malliansa ja siinä mielessä lopputulos on onnistunut 😊





2 kommenttia:

  1. moikka! onko tähän olemassa mitään ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ikävä kyllä tähän ei ole ohjetta. Tein liinan vain vanha liina mallinani. Jos tuosta ikinä ohjetta piirrän ja jos sen julkaiseminen on luvallista, voin sen kyllä jakaa 😊

      Poista