Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Akvarelleja

Pengastin kaappiani ja käsiin osui viime vuotiset maalaukset. Vesivärimaalaukset, joihin olin niiden valmistuttua hieman pettynytkin. Ja kuten aiemminkin olen maininnut, en ole kokenut hallitsevani tätä maalaustekniikkaa alkuunsakaan, mutta nyt jälkikäteen katsoen, ei nämä kuvat aivan pöllöjä ole… Vaikka tekniikka ei ole kohdillaan, aiheet on tunnistettavissa ja väritkin ovat ihan kauniita 🥰

Sairastaessani vuosi sitten, jaksaminen oli lähes nollassa. Käsityöt tai leipominen ei vain ottaneet tuulta alleen, liikkumaan ei päässyt, mutta hetkittäin tuli sellainen olo, ettei halunnut vain nököttää paikallaan, mitään tekemättä. Noina hetkinä kaivoin esille maalausvälineeni ja koetin kehittää edes tätä taitoa.

Pääosa kuvista on maalattu viime kevättalvella, mutta osa on kesän ja syksyn tuotantoa.

Kaikkien maalausten pohjalla on valmis kuva. Etsin siis itseäni miellyttävän kuvan, jonka koetin siirtää paperille. Ainutkaan lopputulos ei ole suora kopio mallistansa ja siksi varmaan se pettymys aina kyseisessä tilanteessa olikin ilmassa.


Unikkopelto


Kananen


Heli-serkun Armas kukko 🥰


Toinen kukko, jota en tunne.


Unikot ja syreenit onnittelukorteissa


Vuoden vaihteessa valmistuneeseen opinnäytetyöhön maalaamani kartta alueesta, jota työni käsitteli.


Joulukorttien kuvan hakua…

Ehkä tästäkin jotain jäi käteen ja mahdollisesti pystyn hyödyntämään yrityksen ja erehdyksen kautta oppimaani taas jatkossa 😊

4 kommenttia:

  1. Taitavasti sinä maalaat, joten ole ylpeä. Akvarelli on hyvin vaikea tekniikka ja itse jätin sen - aloin piirtää tussilla. Hyvä vihje akvarellin tekijälle on: muista aina jättää paljon valoa, niin että kaikki ei ole tasapaksua ja yhtä vahvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan paljon 🥰 Tuo vinkki on varmasti hyvä ja sitä pitää harjoitella. Värin leviäminen kostutetulle alustalle on helposti hallitsematonta, mutta siinä on sellaista herkkyyttä, jota ei tarvitsekaan hallita 🥰

      Poista
  2. No hei, tosi hienostihan tuo sujuu! Pidän erityisesti kanasesta, siinä on ihana liike ja tunnelma. Olet kyllä monipuolinen ja ahkera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 🥰 Tuo kana onnistui myös omasta mielestäni aika kivasti 😊

      Poista