Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 29. joulukuuta 2022

Jouluruokien jatkot vol 2. Porkkanapiirakat porkkanalaatikon lopusta

 Ruokahävikkitaistelu jatkuu porkkanalaatikon parissa… Porkkanalaatikon lopusta tein täytteen piirakoihin.

Porkkanalaatikko sopii lähes sellaisenaan porkkanapiirakoiden täytteeksi, mutta koska ylimääräisenä sattui olemaan myös lautasellinen riisipuuroa, lisäsin senkin porkkanalaatikon joukkoon. Mukaan sekoitin myös munan siten, että porkkanatäytettä oli yhteensä n. litra.

Ruistaikinan ainekset:

2 dl vettä

2,5 dl vehnäjauhoja

3,5 dl ruisjauhoja

1,5 tl suolaa

2 rkl ruokaöljyä


Voiteluun:

25g voita

0,5 dl maitoa

Kaikki aineet sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Taikina on valmiina napakkaa ja tarttumatonta.

Taikina pyöritellään pötkyläksi ja se leikataan n. 30 yhtä suureksi palaksi. Palaset pyöritellään palloiksi ja kaulitaan puikulakaulimella lähes läpikuultavan ohuiksi, pyöreiksi lätyiksi, joiden halkaisija on reilut 10 cm.

Täyte laitetaan lätyn päälle ja lätyn reunat käännetään täytteen reunamille samalla rypyttäen taikinaa etusormen ja peukalon avulla siten, että piirakasta tulee suippokärkinen. Ei nämä mitään mestariteoksia ole, mutta muoto on tunnistettavissa 😅 Piirakat asetellaan leivinpaperilla vuoratulle pellille.

Piirakoita paistetaan uunin keskitasolla 225 asteen lämpötilassa 13-15 minuuttia.

Maito ja voi lämmitetään siten, että voi sulaa maitoon.

Kun täytteeseen ja ryppyjen reunoihin alkaa tulla väriä, piirakat otetaan pois uunista. Ne voidellaan välittömästi voi-maitoseoksella ja peitellään liinalla.

Piirakat ovat parhaimmillaan lämpimänä pelkän voin kanssa, mutta ne säilyy useita päiviä viileässä ja ne voi myös pakastaa.

Erävoitto porkkanalaatikosta! 💪🏻



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti