Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Valkoinen joulu: monikerroksinen voipaperitähti

 Olen nyt askarrellut paperitähtiä vähän moneen lähtöön ja nälkä se vaan kasvaa syödessä...

Nämä sulkamaiset, läpikuultavat tähdet syntyvät voipaperista (tai leivinpaperista) pelkästään saksien, nitojan ja liiman avulla. Ja kun nitojasta loppui niitit, pärjäsin pelkällä liimalla…

On ihan itsestä ja omasta mielikuvasta kiinni, kuinka paljon kerroksellisuutta tähtiin haluaa. Ulkonäköön vaikuttaa myös leikattavien kolojen syvyys sekä kerroksissa käytettävien taitettavien paperin määrä.

Tähden valmistus aloitetaan keskimmäisistä kerroksista. Leivinpaperista leikataan suuri neliö (tai suorakulmio, riippuen siitä, kuinka suurta tähteä on tekemässä). Neliön sivun pituus tulee olemaan suurin piirtein tähden halkaisija. Paperi taitetaan kahtia ja siihen leikataan sahalaitakuvio. Kuvion ei tarvitse olla symmetrinen. Ja tässä on kaikki aikaa säästävät konstit sallittuja ja voipaperin ohkaisuuden vuoksi on mahdollista leikata useita kerroksia samaan aikaan.

Paperi avataan ja se taitellaan n. 2 cm laskokselle, päästä päähän. 

Syntynyt laskosnippu taitetaan kahtia ja niitataan nitojalla keskeltä kiinni. Ja tosiaan huomasin tämän toimenpiteen turhaksi, kun niitit loppuivat… 😅

Suurimpaan, eli keskelle jäävään kerrokseen näitä laskosnippuja tarvitaan vähintään neljä, eli yhdestä nipusta syntyy neljäsosa tähdestä. Niput liimataan kaikista avonaisista reunoistaan yhteen ja kiinni toisiinsa, jolloin ne muodostavat täyden ympyrän. Keskimmäiseksi kerrokseksi jäävän tähtiympyrän yhteen liimattavaan väliin lisätään naru, joka toimii tähden ripustusnaruna.


Pienemmät tähdet eivät tarvitse ihan niin montaa laskosnippua, kuin isommat ja myös laskokset voivat olla pienempiä, kuin keskelle päätyvässä suuressa tähdessä. 

Samalla tavalla jatketaan tehden pienenmpiä tähtikerroksia, jotka liimataan keskiöistään isoimman tähden keskiöön (molemmin puolin tähteä).

Toistetaan ja jatketaan, kunnes tähdessä on tavoiteltu määrä kerroksia.


Tässä tähdessä on yksi iso keskikerros, jonka molemmin puolin on liimattu kaksi pienempää kerrosta. Kerroksia on yhteensä siis viisi.

Tässä tähdessä keskellä on kaksi suurta kerrosta, joihin on lisätty vain yhdet pienemmät tähdet ulkosyrjille. Kerroksia yhteensä neljä, mutta tuo kaksinkertainen keskiosa saa tämän tähden näyttämään muhkeammalta kuin miltä tuo viisikerroksinen tähti näyttää.

Aika herkkiä ja ja kauniita tähtösiä, joihin voi halutessaan lisätä vaikka valot 🥰



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti