Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 7. syyskuuta 2023

Virkattu, yksinkertainen avainkaulanauha

Tämän avainkaulanauhan suhteen pyrin pitämään homman yksinkertaisena.

Rapu- ja pikalukon hyödynsin vanhasta, messujen vierailijaläpyskän kaulanauhasta.

Lankana käytin jotain vyötteensä kadottanutta puuvillalankaa, jota saattoi virkata 2 koukulla.

Aloitin virkkaamisen tekemällä rapulukon lenkkiin 6 kiinteää silmukkaa.

Tein nauhan kiinteillä silmukoilla, koska jälki oli kauniimpaa pylväisiin verrattaessa (pylväistä tuli käsialallani jotenkin löyhän näköistä). Toisen kerroksen tein ensimmäisen kierroksen silmukoiden takimmaiseen lenkkiin. Tällöin toinen lenkkirivi jäi odottamaan nauhan toisen puoliskan aloitusta.

Jatkoin kiinteillä silmukoilla n. 105 kierrosta, jolloin nauhan pituus tuntui sopivalta. Aloitin nauhan toisen puoliskon virkkaamisen rapulukon päästä ja jatkoin samat 105 kierrosta. 

Pikalukon puoliskat kiinnitin nauhaan työn päättelyssä pitkiksi jättämilläni langoilla, ommellen langan neulalla lukon lenkkiin kiinni.

Lopuksi kiinnitin  pienen, puisen”hand made” laatan nauhaan ompelemalla.

Yksinkertaisuudessaan kaunis ja varsin käytännöllinenkin 😊




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti