Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 18. syyskuuta 2023

Hirvenlihapullat

Hirvenlihasta valmistetut lihapullat ovat ehdottomasti suosikkilihapulliani. Liha on rasvatonta ja täyttä tavaraa. Toisinaan olen jatkanut lihaa sian jauhelihalla juuri lihan rasvattomuuden vuoksi, mutta nyt tein pullat silkasta hirven jauhelihasta.

Lihaa minulla oli 1,3 kg, joten suhteutin muut ainekset palttiarallaa tuohon lihamäärään. Todellisuudessahan en pahemmin mittaa tai punnitse aineksia, kun lihapullataikinaa teen, vaan ainekset lentää fatiin käsivaralla.

Ainekset;

1,3 kg hirven jauhelihaa

2,5 dl korppujauhoja

3 tl suolaa

2 kananmunaa

2 dl nestettä, esim kermaa, maitoa tai vettä

1 dl paahdettua sipulirouhetta

Reilusti mustapippuria

Näin ison taikinan hurautan yleiskoneessa, koska koneella se valmistuu kuin itsestään.

Ensin kulhoon laitetaan munat ja nesteet ja sen jälkeen mausteet, sipulit ja korppujauhot. Sekoitetaan ja annetaan korppujauhojen turvota.

Lopuksi lisätään joukkoon liha ja sekoitetaan taikina tasaiseksi.

Taikinasta pyöritellään sopevan kokoisia paleroita leivinpaperilla vuoratulle pellille. 

Lihapullia paistetaan 200 asteessa 25-30 minuuttia. Toki pullat voi paistaa myös pannulla, mutta itse suosin uunin helppoutta 😅

Mahtavat lihapullat ilman konstailuja ja turhia kikkailuja. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti