Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 21. joulukuuta 2020

Konjakkisinappi

 


Itsetehdystä sinapista on muodostunut meillä klassikko. Sitä ilman ei joulukinkku maistu joulukinkulta ja nykyään se on eri tavalla maustettuna meillä myös juhannussinappi 😊 

Sinappi on samanaikaisesti väkevää ja makeaa ja suuhun se sopii täydellisesti kinkun kanssa.

Sinapin perusohje on yksinkertainen;
2dl sokeria
2dl sinappijauhetta
2dl kermaa (kuohu tai vispi)
2 munaa
1/2-2 rkl etikkaa (oma maku määrittelee)

Kun kuivat ainekset on sekoitettu kattilassa, lisätään joukkoon kerma ja munat. Massasta sekoitetaan tasainen ja sen jälkeen hissuksiin keitellään miedolla lämmöllä, koko ajan sekoittaen ja lämpöä lisäten niin että mieluusti keitos vaikka kerran pulpahtaa. Eli se riittää että keitos saavuttaa kiehumispisteen. Kattila otetaan pois liedeltä ja varmistetaan sekoittamalla vielä hetki että se ei jälkikäteenkään jässähdä kattilan pohjaan. Tämä jälkeen sekoitetaan seokseen etikka ja maustetaan.

Hankalin asia, mutta ei tosiaan mikään ylitsepääsemättömän vaikea, on sinapin keittäminen. Seos jämähtää helposti pohjaan ja sen jälkeen peli on äkkiä menetetty. Jatkuva sekoittaminen on ensisijaisen tärkeää. Itse keitän sinapin aina teflon päällysteisessä kattilassa ja silloin kaikkein paras kaveri on ehdottomasti ollut MUUMIMAMMA-kattila ❤️


Sinappi on siksi mieluisaa tehdä, että kunhan se perussetti on kasassa, sitä voi tuunata ihan miten tahtoo. Heitän mukaan ripauksen sitä ja toisen tätä, enkä mieti, miten paljon mitäkin meni mukaan, vaan sitten kun se maistuu hyvältä, se on valmista.


Erilaisia variaatioita sinapin maustamisessa on ainakin seuraavat;

Kokeile tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria tai korvaa osa sokerista hunajalla

Koko nesteen tai osan kermasta voi korvata vedellä. Kerma pehmentää makua ja yleensä itse käytän suurimmaksi osaksi nesteenä  kermaa. 

Sinappijauheissa on vähän eroja ja ilmeisesti sen vuoksi koostumus voi olla eri kerroilla vähän toisistaan poikkeavaa. Jos sinappi keittämisen loppuvaiheessa tuntuu kovin kankealta, oon lisännyt joukkoon hieman vettä ja jatkanut vielä hetken keittämistä. Sinappi kun ei siitä jäähtyessään ainakaan lievisty vaan päinvastoin, siitä tulee helposti vähän tönkköä.

Etikka voi olla tavallista maustamatonta etikkaa, valkoviinietikkaa, balsamiviinietikkaa (tämä tummentaa mukavasti sinapin väriä)… Oman maun mukaista etikkaa ja määrääkin voi pienissä määrin muunnella makunsa mukaiseksi.

Mausta sinappi konjakilla, jaloviinalla, pilkotulla chilillä, valkosipulilla, sinapinsiemenillä, pienellä määrällä siirappia, ripauksella suolaa… Tässäkin on lähestulkoon oma mielikuvitus rajana. Toki maustamien voi vaikuttaa säilyvyyteen, jos käyttää nopeasti pilaantuvia aineksia esim. sinihomejuustoa.

Tänä vuonna tein sinappia kahdella tavalla. Konjakkisinappiin käytin tavallista sokeria, etikkana valkoviinietikkaa ja mausteeksi noin 0,5 dl konjakkia. Toisen sinapin sokerina käytin ruokosokeria, etikkana balsamiviinietikkaa, mausteena noin 2 rkl sinapinsiemeniä ja liiallisen kankeuden poistamiseksi sekoitin joukkoon noin 0,5 dl kahvia.


Sinappi säilyy hyvänä 2-4 viikkoa. Säilyvyys vähän riippuu niistä käytetyistä mausteista, nesteistä sekä siitä, onko purkki avattu ja lämmennyt huoneenlämpöiseksi monta kertaa. Minun on tähän huono kertoa mitään käytännön esimerkkejä, kun meillä ei sinapit kauaa vanhene, kun ne jo syödään pois kuleksimasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti