Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Itse tehty kinuskijäätelö

 


Koulun päättäjäispäivää juhlistetaan herkullisilla jäätelöannoksilla. 😋

Olen aiemmin kertonut kotitekoisista susu- ja rockyroadjäätelöistä. On varmasti makuasia, mutta mielestäni tämä kinuskijäätelö on se itse tehtyjen jäätelöiden kuningatar.

Muokkasin tähän jäätelöön hieman perusaineksen koostumusta. Lähinnä sen vuoksi, että jos käyttää 2dl:n purkkeihin pakattua kermaa, on vähän tympeää jos 1 dl kermaa jää yli. Kaiken lisäksi tämä jäätelömassa on kondensoidusta maidosta johtuen niin makeaa, että kerman määrää lisäämällä makeutta voi vähän edes hillitä.

Ainekset;

6 dl kermaa

1 tölkki (397g) kondensoitua maitoa

Hieman reilu 0,75 dl glugoosisiirappia

2 tl vaniliinisokeria

2 dl Kinuskikastiketta

Vaaleita fudge- tai toffeepaloja

Kerma vatkataan vaahdoksi. Fudge- tai toffeepalat leikataan pieniksi paloiksi. Kermavaahdon joukkoon sekoitetaan kondensoitu maito ja glugoosisiirappi. Massan vatkaamista jatketaan niin kauan, että se tuntuu taas sopivan kuohkealta, mutta pitkään vatkaamista se ei enää tässä vaiheessa vaadi. 

Osa fudgepaloista sekoitetaan jäätelömassan joukkoon.

Massa siirretään kannelliseen astiaan, jossa siihen sekoitetaan kinuskikastike. Kun kinuskikastikkeen valuttaa jäätelömassan päälle ja sen jälkeen muutaman kerran painelee ja kääntää massaa lusikalla, kinuskista jää ihanat raidat jäätelöön.


Päälle ripotellaan vielä loput fudgepalat. Ihan vaan näön vuoksi 😊

Kansi suljetaan ja jäätelö siirretään pakastimeen. Astian koosta ja korkeudesta riippuu jähmettymiseen tarvittava aika. Laakeassa astiassa jähmettyminen tapahtuu 4-6 tunnissa, mutta jos astia on syvempi, on varmalla puolella jos jäätelön tekee ja saa pakastimeen jo edellisenä päivänä.

Ihana herkkujäätelö 😋






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti