Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 2. marraskuuta 2023

Ensimmäiset kynttilävalukokeilut

Olen tehnyt valamalla kynttilöitä viimeksi joskus parikymmentä vuotta sitten… Silloin ei ollut saatavilla muotteja, värejä tai tuoksuja kuten nykyään. Valoin kynnttilät tuolloin maitopurkkeihin ja muihin kertakäyttöisiin muotteihin. Niin sotkuiseksi harrastukseksi sen mielsin, että päätin silloin tehneeni kynttilöitä riittävästi koko loppuiäkseni. 

Maailma muuttuu Eskosein…

Nyt en sitten enää malttanut, vaan tilasin harrastelijatarvikkeet ja ensimmäiset testikynttilät on nyt valettu.

Hankin erilaisia silikonisia kynttilämuotteja, soijavaharakeita, steariinijauhetta, sydänlankaa, jonka pitäisi sopia juuri noiden tilaamieni muottien kynttilöihin, erilaisia väriaineita sekä tuoksuöljyjä.

Kolmen kilon kynttilämassa-ainekset ehkä yllättivät eniten, koska en tiennyt, kuinka paljon on kolme kiloa massaa. Ja sehän olikin aika paljon… Kyllä noista yhden joulun kynttilät jo varmasti valaa 😂

Olen lukenut, että kynttilämassaan lisättävä väri ja tuoksuöljyt vaikuttavat kynttilän palamiseen ja siksi sydänlangan valitseminen on todella tarkalla. 

Luin myös eri vahojen käyttöohjeista, että kutistuvat kynttilämassat vaativat usein täydennysvalun. Tällöin kovettuessaan, varsinkin suuriin kynttilöihin tulee herkästi monttu, joka täytetään jälkivalulla.

Ja koetin sisäistää kaiken aiheesta lukemani… 😅

Vedin sydänlangat muottien läpi neulalla.

Massa-ainesta tarvitaan noin kaksinkertainen määrä muottien kokoon nähden. Sulamaan laitoin 2 ihan täyttä desimittaa sekä soijavaharakeita, että steariinijauhetta. Sulatusastiana käyttämäni 5 dl astia oli aikalailla ääriään myöden täynnä, mutta 5 desistä ainesta muodostui 3 dl sulaa vahaa. 

Sulattamisen tein vesihauteessa.

Kun vaha oli sulanut, lisäsin roosan väristä värivahaa massaan. Mittana käytin sormenpäätä 😂 Eli laitoin sulaan vahaan noin 3 sormenpään kokoista liuskaa väriainetta. Tuossa vaiheessa ei ollut harmainta hajuakaan, kuinka vahvan värityksen tuollaisella määrällä saa… Sekoittelin massaa niin kauan, että väriaine oli täysin liuennut. Lopuksi lisäsin muutamia tippoja sitruksen ja myskin tuoksuisia tuoksuöljyjä massaan ja jatkoin sekoittamista.

Kaadoin massan ensin ruusupallomuottiin. Olin varma, että minun pitää sulattaa lisää vahaa, että saan myös pionimuotin täyteen, mutta yllättäen tuo määrä oli täysin oikein mitoitettu näille muoteille.

Jäähtyessään alkoi esille tulemaan myös vahan väri ja se yllätti positiivisesti. Väri vaikutti ihanan vaaleanpunaiselta. Oikein täydellinen näille kynttilöille 🥰

Jäähtymisen aikana kävi ilmi, että ruusukynttilään alkoi muodostumaan reikää, joten se piti korjata jähmettymisen jälkeen paikkavalulla.


Olen kyllä positiivisesti yllättynyt lopputuloksista! 🥰

Nyt nämä kynttilät menevät polttotestiin, jossa varmistan kynttilän palo-ominaisuudet. Kynttilän polttamisella varmistan oikean reseptin, tuoksuöljyjen oikean määrän sekä sydänlangan oikean koon. Jos resepti tuntuu oikealta, voin jatkaa valuharrastusta samoilla aineiden suhteilla.




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos 🥰 Tykkään siitä myös 🥰 Näillä valmiilla muoteilla saa kyllä aikaan uskomattoman upeita kynttilöitä!

      Poista