Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 2. elokuuta 2022

Pienet mustikkapiiraat

 Mustikka-ajassa on tällä päällä oma kestämisensä. Itsensä lukitseminen sisätiloihinkaan ei ehkä auttaisi... Kun käyn mustikassa ja saan marjoja kylliksi omiin tarpeisiin, ottaa vallan se hulluus, ettei marjoja malttaisi jättää metsään ja niitä hamuaa vain lisää ja lisää… 

Mustikka on kyllä meillä ihan kärkimarja ja sen kulutus on toista luokkaa kuin muilla marjoilla ja siksi ei niin haittaa, vaikka marjoja pakkaseen päätyisi vähän enemmänkin. Tänä vuonna pitäisi kuitenkin pitää järki kädessä, koska ennen vuoden vaihdetta edessä on viimein muutto, enkä haluaisi rahdata marjoja ees sun taas. Satsaisi vaan tuleviin vuosiin ja keskittyisi sitten marjojen säilömiseen… Ja silti tänä vuonna pakastimeen on päätynyt jo raparperiä, kirsikoita, mansikoita ja mustikoita. Luoja varjelkoon minua puolukoilta...

Tuoreista marjoista on ihanaa leipoa erilaisia piirakoita ja pullia. Tämän loppukesän ensimmäinen mustikkaleipomus oli sitten nämä ihanat, pienet rahka-mustikkapiiraat, jotka tehdään muffinssipellille ja täyte peitetään taikinakannella.

Ainekset 12 piiraaseen;

150 g voita

1 dl sokeria

1 muna

4+1 dl vehnäjauhoja (josta 1 dl kaulitsemiseen)

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniliinisokeria

Voi ja sokeri vaahdotetaan ja mukaan sekoitetaan muna. Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja täräytetään nopeasti taikinaksi vatkaamalla ne voiseokseen.

Taikinaa jäähdytellään viileässä vähintään puoli tuntia.

Taikinasta kaulitaan n. 5 mm vahva levy, josta otetaan pyöreällä, n. 8 cm muotilla 12 kpl pylpyröitä. Taikinapylpyrät painetaan voideltuihin muffinssivuokiin.

Täytteen ainekset;

n. 3 dl mustikoita (myös pakasteet käy)

0,5 dl sokeria

2 rkl perunajauhoja 

150 g vaniljarahkaa 

(valmis vaniljarahka tai sokerista, vaniliinisokerista ja maitorahkasta tehty seos.)

Mustikat, sokerit ja perunajauho sekoitetaan yhteen.

Vaniljarahka jaetaan tasan taikinakuppien pohjalle ja mustikkaseos rahkan päälle.

Lopusta taikinasta kaulitaan ohut levy, josta otetaan pyöreällä, n. 5cm muotilla 12 kpl pylpyröitä. Nämä takinapylpyrät nostetaan kansiksi mustikoiden päälle. Taikinakantta painetaan reunoilta varovasti esim. haarukalla kiinni pohjataikinaan ja kannen keskelle tehdään muutama höyryreikä.

Piiraita paistetaan 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Kypsyneiden piiraiden annetaan jäähtyä kunnolla, jonka jälkeen ne saa varovasti kumoamalla ihan ehjänä muffinssipelliltä pois.

Makoisaa ja erittäin mustikkaista herkkua!  








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti