Muutama vuosi sitten tilasin jostain Kiinan kaupasta harmaata paksua huopalankaa, jota ajattelin testata jättineulepeiton tekemiseen. Topi väsäsi mulle työtä varten valtavat kudinpuikot paksusta harjanvarresta ja puisista ovennupeista. Tästä kaikesta innostuneena tilasin lankaa myös persikan värisenä. Vaikka persikka onkin hedelmä. Kutominen kun ei ole leipälajini, työ otti sitten lopulta niin lujaa santaan, että tumppasin kaikki langat ja kutimet kaapin pohjalle. Että se siitä hamstraamisen ilosta sitten...
Nyt sitten kaappien siivoamisen ja turhan tavaran hävittämisen vimmassa langat löytyivät taas ja tilanteessa oli tasan kaksi vaihtoehtoa; joko yritän myydä langat kirpparilla tai koetan kutomista uudelleen. Päädyin jälkimmäiseen. Ajatuksena jalostaa tilaa vievät langat tuotteiksi, jollaiset olin niistä suunnitellutkin tulevan.
Otin harmaan langan taas käsittelyyn. Ainakin viikon ajan kaikki illat kudoin ja aina loppuillasta purin kutomukseni. Yritin hommaa myös käsivarsikudonnalla, mutta lanka oli tähän liian ohutta ja kudoksesta tuli niin löysää, etten tunnistanut kuviota kudotuksi. Sen pään kun olin ottanut, että ainoakaan uusi työ ei lähde käyntiin, ennen kuin tämä puoli kuutiota kudetta on muutettu peitoiksi ja siksi jatkoin ja jatkoin ja jatkoin...
Monen yrityksen jälkeen ajattelin antaa lopulta itselleni virheet ja epätasaisuuden anteeksi ja jatkoin kutomista sen ensimmäisen illankin jälkeen.
Harmaasta peitosta tuli siis se harjoitusten harjoitus. Reunoiltaan epämääräinen ja virheitä vilisevä peitto tuli kuitenkin pääteltyä, vaikka silmä ei siihen tottunutkaan.
Toinen, persikan värinen peitto onnistuikin sitten aika mukavasti. Kutominen ei kylläkään vastannut varsinaisesti puikoilla kutomista, vaan silmukat tein sormin ja kiristin ne jättimäiseen puikkoon. Mutta tämä tekniikka toimi.
Lopulta en enää pystynyt katselemaan harmaan peiton epämuotoisuutta, kun nyt harjoittelun kautta olin tämän jättikudonnan niksit oppinut ja niinpä purin koko peiton. Tuolla se iso kerä taas sitten odottaa kutojaansa...
Oikeastihan yhden peiton kutomiseen ei kulu aikaa montaa tuntia, mutta oma koulutukseni tähän kesti kohtuuttoman kauan ja tein yhden peiton useaan kertaan. Tunteja kertyi vähintään triplaten siihen nähden, mikä olisi ollut tarpeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti