Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 28. syyskuuta 2020

Virkatut pikkusydämet

 

Pitkään jo näistäkin haaveilin. 

Toteutin sydämet pylväillä edestakaisin virkaten, kolmosen koukulla ja lankana perus puuvillalanka.

Ohjeena käytin seuraavaa kaavaa;

Kun sydänosa tuli valmiiksi, kiersin koko sydämen kiinteillä silmukoilla. Vastakappaleen tein samalla kaavalla ja lankaa katkaisematta kiinnitin puoliskat toisiinsa kiinteillä silmukoilla. Ennen kuin sauma oli täysin suljettu, täytin sydämen vanulla. 

Täytetyn sydämen kiersin vielä ohuemmalla luonnonvalkoisella virkkauslangalla tehden sydämen reunaan ensin kierroksen kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen ketjusilmukkakaarista koostuvan ohuen reunapitsin. Aloitin kierroksen sydämen keskeltä ylhäältä, jolloin sain jatkaa samalla langalla vielä ripustusnauhan. 

Nauhaan virkkasin 50 ketjusilmukkaa, jonka jälkeen palasin takaisin sydäntä kohti kiinteillä silmukoilla. Kahden ensimmäisen kiinteän silmukan jälkeen tein napinläven nauhaan virkkaamalla 6 ketjusilmukkaa ja jättäen väliin 6 silmukkaa. 

Lopuksi kiinnitin napin sydämeen.

Kun sitten maltoin tehdä näitä useamman, sain yhdistettyä ne keittiön ikkunaverhoihin, kuten olin haaveillut.

❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti