Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Virkattu pitsireunus mattoon

 


Sisustuksellisilta uudistuksilta en välty syksyisin sitten millään, koska joka vuosi syksy tuo tullessaan jonkunlaisen talvipesän rakennustarpeen.

 

Ostin siis kylppäriin uudet kylpypyyhkeet ja maton. Matto on samaa sävyä vaaleimman pyyhkeen kanssa, mutta ihan sellaisenaan se ei oikein näyttänyt minulta. Niinpä päätin tuunata mattoa ja virkata siihen reunuspitsin.


 

Lanka on harmaa Novitan Cotton Mercerized. En ole varma, onko kyseisen langan valmistus lopetettu, kun sitä ei ole hetkelleen tullut kaupoissa vastaan, mutta pääasiallinen tarkoitus olikin saada jämälanka kulutettua tällaiseen pikkutyöhön. Koukkuna 2,0, joka muutoin olisi tälle langalle vähän niukan kokoinen, mutta kun koukku pitää saada maton pohjan läpi, niin päätin käyttää mahdollisimman pientä ja terävää koukkua.

 

Ensimmäisellä kierroksella tein tasaisesti kiinteitä silmukoita maton ympärille niin, että lanka vedettiin reunalla maton pohjan läpi. Silmukat tein maton nurjalta puolelta, koska niin oli helpompi varmistaa, että läpäisy tapahtuu oikeasta kohdasta.



Toiselle kierrokselle käänsin maton toisin päin ja virkkasin kierroksen pylväitä. Tein pylväitä reunalle kuudella jaollisen määrän, että valitsemani pitsimalli jakautuu tasan silmukoille. Kulman keskimmäiseen silmukkaan tein viisi pylvästä.



Kolmannella kierroksella tein pylväistä muodostuvia kaaria, joissa samaan silmukkaan tuli aina kuusi pylvästä. Väliin jätettiin kaksi silmukkaa ja kolmanteen kiinteä silmukka. Taas väliin kaksi silmukkaa ja kolmanteen silmukkaan uusi kuuden pylvään rypäs (alla mallipiirros). Nurkissa kaaren keskipisteen tulisi osua keskimmäiseen pylvääseen ja pylväitä tähän kaareen tehdään 8kpl.



Neljännellä kierroksella kiinnitin pylväiden väleihin ketjusilmukkalenkkejä kts. kuva alla.





Tämä oli vähän vaivalloinen virkattava, mutta paremmin matto minun silmääni nyt tällaisena sopii. 😊




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti