Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Vapuksi vaniljaista vadelmasimaa


Sima ja vadelma. Vadelma ja sima. Kaksi herkkua yhdistettynä samaan pakettiin. Löysin vadelmasiman ohjeen muutama vuosi sitten dansukkerin sivulta ja siitä lähtien olen sitä aina pienen erän vapuksi valmistanut.

 Reilun pari litraa vaniljaista vadelmasimaa saa muhimaan seuraavista aineksista;

200-250 g vadelmia
2 litraa vettä
250 g sokeria
2 tl vaniliinisokeria
nokare hiivaa

Valmistusohje on muuten samanlainen, kuin tavallisessa simassa; kiehuva vesi kaadetaan (jäisten pakastevadelmien) ja sokerin päälle. Mukaan sekoitetaan vaniliinisokeri. Siman käyttämiseen riittää noin puolikkaan herneen kokoinen määrä tuorehiivaa. Se ripotellaan nesteen pintaan ja jätetään sima käymään huoneenlämpöön kannen alle noin vuorokaudeksi. Käymisastian ei kuitenkaan tarvitse olla tiivis.

Siman tietää käyvän kun se sihisee sekoittaessa. Joskus kun pakkaa käymään niinkin, että yllättäen aamulla sima ei olekaan käynyt, ja siinä sitä sitten riittää ihmettelemistä. Varsinkin, jos on lähtenyt vapun valmisteluun hienoisella kiireellä...


Vuorokauden kuluttua sima pullotetaan. Sima valmistuu pullossa huoneenlämmössä noin vuorokaudessa ja viileässä noin kolmessa vuorokaudessa.

Ja ihan vaan varotuksen sana tähän. Niin valtavan hieno ja sisustuksellinen kun sellainen patenttikorkillinen lasipullo olisikin, niin pari kertaa on räjäyttänyt simat pitkin huushollia sellaisesta pullosta. En millään muotoa suosittele simalle muutoin kuin tarjoiluasitaksi! 😃

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti