Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Puutarhan kevät - suunnittelusta ja toteutuksesta


Oikeastaan aika harva puutarhan puuvartinen kasvi vaatii oman itsensä vuoksi vuosittaista leikkaamista. Jos pensas tai puun oksat pitää usein leikata esim. kasvutilan ahtauden vuoksi, kannattaa miettiä ensisijaisesti sitä, onko kasvi lainkaan oikeassa kasvupaikassa? Pienen taimen koko voi hämätä ja yleinen virhe onkin, että istutetaan puut ja pensaat liian liki toisiaan tai liian lähelle rakennuksia, jopa räystään alle, ihan kivijalan viereen. Kasvihan kyllä pitää puolensa ja kasvaa ympäristön rajoitteiden mukaan, mutta kasvien arvon (hyöty tai kauneus) ja rakennusten kunnossa pysymisen vuoksi on tärkeää, että etäisyydet ovat riittäviä.

Kasvivalintoihin on hyvä paneutua ihan ajatuksella myös kasvupaikka- ja kosteusvaatimusten näkökulmasta. Ei ole mielekästä eikä missään nimessä tarkoituksenmukaista kastella puutarhaa. Oma periaatteeni on, että hanasta ei vettä maahan päästetä! Kasvin täytyy menestyä kasvupaikallaan ilman jatkuvaa avustamista ja jos kasvi ei elä ilman kastelua, sen paikka ei ole siinä. Eri asia on kasvimaa tai koristekasvien taimivaiheen kastelut, joista pitää huolehtia.

Suurempien istutusalueiden hoito on helpompaa kuin yksittäisten kasvien. Kannattaa myös ennakoida hoidon tarvetta ja kattaa istutukset oikein. Esim ohut kerros kuorikatetta, turve- tai heinäkerros ajaa asian perennapenkissä mainiosti, pensasryhmille vahvempi kuorikatekerros on ihan ehdoton ykkönen. 

Itse suosin hevosenlantaa, jota syntyy naapurissa ihan solkenaan. Paitsi että se lannoittaa todella hippoosesti kasvualustan, se toimii myös oivallisesti katteena. Ja kun kerran keväällä pistää istutukset kuntoon, niistä ei tarvitse kesän mittaan muuta murehtia, kuin nyppiä joitain yksittäisiä rikkakasveja harvakseen pois. Näin isotkin istutusryhmät pysyvät kunnossa kohtuullisen pienellä vaivalla.

Puutarha on rakennuksen ja kodin ulkopuolinen kehys. Puutarha ei voi olla se pääasia, mutta ajattelemattomasti toteutettuna se voi aiheuttaa odottamattomia haittoja tai työllistää kohtuuttomasti. On siis tärkeää miettiä tarkkaan pihaan istutettavien kasvien lajikkeet ja niiden istutuspaikat sekä suosia suuria linjoja. Jokainenhan rakentaa omanlaisensa puutarhan omiin tarpeisiinsa sopivaksi, mutta jos ei puutarhan hoitoon ole aikaa tai se ei muuten vain kiinnosta, silloin on ihan järjetöntä vetää ympärilleen jatkuvaa hoitoa vaativia istutuksia. Sama koskee puutarhan leikkauksia vaativia kasveja. Jos ei ole halukas viettämään puutarhan hoitotöissä aikaa kuin juuri sen minimin, jos sitäkään, kannattaa keskittyä vaikka havukasveihin ja unohtaa hyötypuut ja -pensaat, sekä perennat.

Lisää juttua puutarha kevättöistä siis tulollansa... 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti