Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Valkoinen joulu: rustiikkiset origamitähdet

Nämä ihanat tähdet on taiteltu paperista. 

Tein tähdet 5-sakaraisen origamitähden ohjeella. Taitteluohje on melko yksinkertainen ja onnistuu kerta toisensa jälkeen. Taitteluohje löytyy täältä.

Paperitähden päälle liimasin sakaran mallilla vanhan kirjan kellastuneista sivuista leikkaamiani paloja. 



Liiman kuivuttua maalasin reunat ja taitokset vanhan kullan värisellä akryylimaalilla. Lopuksi tehostin reunoja kullan värisellä hileliimalla. 

 Taittelin tähtien pohjia kartongista ja tavallisesta paperista. Kartongin hyvä puoli on sen vahvuus alustana, mutta vahvuus on sitten myös se huono puoli; kartonkia on hankala taitella ja leikata taiteltuna. Ei sitä ole origameihin tarkoitettu. Paperi taas taittuu ja leikkaantuu hienosti, mutta pohjasta tulee hieman hento ja heiveröinen. Lörppä. Molemmat materiaalit kuitenkin ovat tässä tapauksessa toimivia, koska päälle liimattu kirjan sivu peittää kartongin rypistyneet taitteet ja tavallinen kopiopaeri vahvistuu ja jäykistyy kirjan sivun ja liiman vaikutuksesta.

Nämä tähdet tuikkivat makuuhuoneessani. Kiinnitin niihin ohuet langat ja ripustin ne epäsymmetrisesti peiliin valoketjun kanssa. 

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti