Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 7. maaliskuuta 2023

Appelsiini-rahkakakku

Käytettäessä rahkaa kakkutaikinassa, on hieman väärin puhua kuivakakusta, joten puhutaan tämänkin kakun kohdalla mieluummin kahvikakusta.

Tämän kakun taikinan voi sekoittaa myös ilman sähkövempeleitä, ihan vain käsipelillä.

Halusin kakkuun mauksi appelsiinia ja mukaan rahkaa, koska molempia löytyi kaapista viittä vaille vanhentuneina. Niinpä 2 litran kakkuvuokaan tehtävän kakun reseptistä muotoutui seuraavanlainen.

Ainekset:

5 dl sokeria

250g maitorahkaa

1 appelsiinin raastettu kuori

1 dl appelsiinimehua

2 kananmunaa

8 dl vehnäjauhoja

1,5 tl soodaa

2 tl vaniliinisokeria

225 g voita

Voi sulatetaan ja jäähdytetään. Sokerit, maitorahka, munat, appelsiinin kuori ja mehu sekoitetaan hyvin yhteen. Jauhot ja sooda sekoitetaan yhteen ja seokset yhdistetään toisiinsa. Lopuksi taikinaan lisätään voisula ja sekoitetaan taikina tasaiseksi.

Kakkuvuoka voidellaan ja jauhotetaan tarvittaessa. Käyttäessäni näitä vahvoja alumiinivuokia tapaan ainoastaan suihkuttaa vuokaan vuokasprayta, enkä jauhota vuokaa lainkaan.

Taikina levitetään vuokaan ja sen pintaa tasoitetaan. 

Kakkua paistetaan uunin alatasolla 175 asteessa n. tunti.


Kakun annetaan jäähtyä hetki, n. 10 minuuttia vuoassa, jonka jälkeen se kumotaan lautaselle.


Nostatusaineesta johtuen, kakussa on tyypillinen soodaleivonnaisen maku. Appelsiini maistuu pehmeästi. Mehevä kakku kahvihetkiin.😋





torstai 2. maaliskuuta 2023

Unelmatorttu


 Aina hetkittäin unelmatortun ihanuus unohtuu ja saattaa mennä pitkiäkin aikoja niin, että en vain yksinkertaisesti muista leipoa sitä. Vaikka se on hyvää ja helppoa valmistaa... Jotenkin tämä nykyajan leivonta on saanut sellaisia piirteitä, että sitä lähtee haastamaan itseään joka kerta. Uutta ja kummallista pitää päästä kokeilemaan, vaikka reppu olisi täynnä vanhoja ja hyviksi havaittuja reseptejä.

Unelmatorttu on kuitenkin leivonnainen, joka maistuu minun suuhun keväältä ja nyt kun kevät kalenterinkin mukaan alkaa, on hyvä aika leipoa tämä klassikko 😊

Ainekset (60 cm uuni);

3 munaa

1 valkuainen

1,5 dl sokeria

50g perunajauhoja

2 rkl tummaa kaakaota

2 rkl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta


Munat, valkuainen ja sokeri vaahdotetaan. Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja jauhoseos lisätään varovasti sekoittaen munavaahtoon.

Pohja paistetaan 200 asteen lämmössä n. 15 minuuttia.

Kumoan pohjan välittömästi paistamisen jälkeen leivinpyyhkeen päälle asetellulle leivinpaperille, jolle olen ripotellut sokeria. Paistossa käytetty leivinpaperi on hyvä poistaa heti kumoamisen jälkeen.



Koulutan pohjaa ja rullaan sen välittömästi lämpöisenä rullalle niin, että leivinpaperi rullautuu pohjan mukana. 

Kun pohja on hieman jäähtynyt puran rullan ja näin pohja taittuu paremmin ja nätimmin sitten täytteen kanssa.


Täytteen ainekset;

 150 g voita

2,5 dl tomusokeria

1 keltuainen

2 tl vaniliinisokeria

Jos täytteen rakenteeseen haluaa pehmeyttä, siihen voi sekoittaa myös 2-3 rkl maitorahkaa. Tämä tekee täytteestä ”juoksevamman” ja antaa myös makuun mukavan sävyn. Tällöin tomusokeria voi lisätä vielä 0,5 dl.

Täyte levitetään tasaiseksi kerrokseksi täysin jäähtyneen pohjan päälle. Kuitenkin pitkiltä sivuilta jätetään 2-3 cm ilman täytettä, että täyte ei tursuaisi toisesta päästä ulos, kun rullaa kääritään kasaan.

Rullan käärin kasaan hyödyntäen taas alla olevaa leivinpaperia ja pyyhettä. Kun torttu on leivinpaperin sisässä, käärin leivinpyyhkeellä koko keksinnön paketiksi ja laitan paketin viileään jähmettymään.

Siinä sitä sitten on. Montakymmentä senttiä tortun muotoista unelmaa! 😋