Jos jotain olen jäänyt kaipaamaan 70-luvulta, niin Asterix-jäätelötuutteja. Oikeastaan kyseessä oli tikkujäätelö, mutta jäätelö tikun päässä oli kartion, eli päällään seisovan tuutin muotoinen. Jäätelö oli vihreä-valkoinen, päärynältä ja vaniljalta maistuva ja vinoraidallinen. Tikku oli muovia ja jäätelön sisään jäävässä tikun osassa oli aina joku Asterix-hahmo. Tikkujen väreinä oli ainakin valkoinen ja punainen… varmasti muitakin värejä oli, mutta tarkalleen en sitä muista 🤔
Mahtaako kukaan muu edes muistaa näitä jäätelöitä?
Tätä jäätelöä mukaillen lähdin kuitenkin toteuttamaan jäätelökakkua.
Kakun pohjaksi, leivinpaperilla alustetun irtopohjavuoan pohjalle asetin ihan ostamalla valmistamani valmiin kakkupohjan…
Ainekset noin 24 cm vuokaan:
6 dl kuohukermaa
0,75 dl glukoosisiirappia
1 tlk kondensoitua maitoa
2 tl vaniljasokeria
0,5 tlk vihreäkuula-marmeladia
Vihreää elintarvikeväriä
Vatkasin kerman vaahdoksi ja lisäsin siihen ensin siirapin ja sitten kondensoidun maidon ja vaniljasokerin. Näiden välissä vatkuloin massaan aina lisää kuohkeutta. Vatkatessa on kuitenkin varottava, ettei massaa vatkaa liikaa, tai se voi erottua.
Jäätelömassan jaoin kahtia ja toisen osan maustoin vihreäkuula-marmeladilla ja värjäsin sen vihreäksi elintarvikeväreillä.
Kasasin jäätelömassan vuokaan vuoron perään vihreällä ja valkoisella massalla. Massaa pitää näin kerroksittain kasatessa välillä hieman auttaa levittymään reunoja kohti esim. taputtelemalla massaläjän keskelle lusikkaa tai lyömällä vuokaa pöytään.
Kakku pistetään pakkaseen ja annetaan jäätyä vähintään 6 tuntia.
Sattui itselleni niinkin hirmuinen vahinko, että asettaessani vuokaa pakastimeen, irtopohja antoi myöden… 🙄 no kakku ei siitä silti pilalle mennyt. Korjauksen vuoksi pinta ei kuitenkaan jäänyt raidalliseksi ja kakusta tuli hieman vino. Ei vaikuttanut makuun. Leikkauspinnassa raidat kuitenkin näkyvät kivasti.
Koristelin pinnan sokerimassasta valmistamillani, yksinkertaisilla muratin lehdillä, vaikka ehkä laakerinlehtiseppele olisi voinut sopia paremmin teemaan 😅
Uijui! Nostalginen makumatka ja suussa maistuu lapsuusajan jäätelö 😋
🌸 Terveisin Susanna 🌸
https://www.facebook.com/pastaakostassa