Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. syyskuuta 2022

Kaalipata

Kaaliruuat jakaa mielipiteitä, mutta ne ovat kaikki ehdottomasti minun ykkösherkkuja! 😋 

Ostin ison, n. 2,5 kilon kaalen, josta puolet käytin tähän kaalipataan. Samoin tein jauhelihan kanssa: kilon paketti puoliksi ja toinen puolisko jäi odottamaan omaa vuoroaan. Pataa tein niin ison määrän, että siitä söi kolme henkeä pariin otteeseen.

Ainekset:

Reilu kilo valkokaalta

2 rkl ruokaöljyä

1 iso sipuli

500g nauta-sika jauhelihaa

1,5 dl riisiä

Lihaliemikuutio

2 rkl siirappia

2 tl meiramia

Mustapippuria

Suolaa

Kaali leikataan ohuiksi siivuiksi ja keitetään väljässä, suolalla maustetussa vedessä. Keittoaika n. 20 minuuttia.

Riisi keitetään pehmeäksi väljässä, lihaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Keittoaika riippuu riisilaadusta.

Sipuli pilkotaan kuutioiksi ja kuullotetaan paistinpannulla öljyssä. Sipulin joukkoon pannulle lisätään jauheliha, joka ruskistetaan.

Kypsästä riisistä kaadetaan vesi pois ja riisit lisätään jauhelihan joukkoon. 

Keitetyt kaalisiivut lisätään jauhelihan ja riisin joukkoon niin, että kaalen keitinvesi otetaan talteen.

Kaikki ainekset sekoitetaan pataan tai uunivuokaan keskenään ja samalla mukaan sekoitetaan mausteet ja siirappi sekä n. 3 dl kaalen keitinvettä. 

Pataa paistetaan 175  asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, paiston aikana pari kertaa kaaliseosta kännellen. 


Valtavan hyvää arkiruokaa ja ihan täydellistä puolukkahillon kanssa! 😋



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti