Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 19. toukokuuta 2020

Tarjottimen tuunaus




Ihan kätevän kokoinen tarjotin, mutta vähän "väärän värinen" lojui käyttämättömänä kaapin perillä ja ajattelin tehdä asialle jotain. En vain oikein tiennyt, minkälainen sen pitäisi olla, että se kelpaisi. 

Tämä tuunaus otti aikaa suhteellisen kauan. Aina uuden maalipinnan jälkeen tarjotin jäi odottamaan jopa kuukausiksi seuraavaa toimenpidettä. 

Alunperin tarjotin oli ruskea lakkapintainen ja käytön jälkiäkin siinä oli.


 Koska en tiennyt, millä tarjotin on käsitelty, maalasin sen hionnan jälkeen ensin pohjamaalilla, ettei ruskea väri sitten tule pintamaalin läpi. Ja kun se pohjamaalissa oli, tiesin, että kokonaan valkoista en tästä ainakaan halua.


 Vaikka olisin halunnut pieniä palloja tarjottimeen, en oikein tiennyt, kuinka ne olisin saanut siihen tasaisesti maalattua ja luovuin ajatuksesta. Niin päädyin maalaamaan ensin alle tumman harmaan kalkkimaalin ja päälle krakeeratun valkoisen pinnan.


 Lopuksi valitsin pari silmää miellyttävää servettimallia, jotka ajatelin pintaan liittää. Niiden kautta sain myös pallot mukaan. Kiinnitin ensin vaalenapunaista palloservettiä decoupagelakalla tarjottimeen. Tuhrasin kuitenkin jossain nurkassa liian kauan samaa kohtaa ja servetti repesi! Ja harmitti... 

En sitten kuitenkaan millään viitsinyt lähteä tekemään koko hommaa uudestaan ja ajattelin, että pinta saakin olla rikkonainen. Kiinnitin siis servettiä pohjaan pieninä paloina niin, että en antanut haitata, jos jossain kohtaa jotain meni pieleen.

Kun lakka oli kuivunut, hioin pohjan. Vaihtelin hiomisen voimakkuutta ihan kevyestä pyyhkäisystä kunnon hinkkaamiseen, jolloin pallokuvioon tuli vielä lisää säröä. Pidän varsinkin siitä, kuinka krakeerattu pinta erottuu palloservetin läpi.


Kiinnitin (taas decoupagelakalla) ruusukuviot tarjottimen pohjaan. Myös niiden pintaa hioin lakan kuivuttua.

Lopuksi lakkasin vesiliukoisella mattalakalla koko tarjottimen. 

Lopputulos on jotain ihan muuta, mitä sen kuvittelin alkujaan olevan, mutta oikeastaan tämä on jopa kauniimpi, kuin alkuperäinen mielikuvani 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti