Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Täytekakku pystyväleillä

 

Tällainen pystyvälityylillä kasattu kakku on ollut mun suosikki jo pitkään. Jotenkin vaan tämän kanssa on todella hankala epäonnistua.

Kakkuun tulee siis pystyvälit, eli toisin sanoen se kasataan rullalle kuin ylisuuri kääretorttu. Ehkä se taika piileekin sitten juuri siinä, että tällä tapaa kasattuun kakkuun tulee enemmän täytettä sen kuitenkin pysyessä kasassa ja paikoillaan (tarkoitan lähinnä sitä, että kakun pohjan kerrokset eivät luistele pois sijoiltaan, tai päälle tulevan kakun painosta alimman täytevälin kermat eivät tursuile ulos. Kun niinkin on joskus käynyt…).

Suosin perunajauhopohjaa. Ohje kääretorttupohjaan edellisessä kirjoituksessani puolukkaisesta kääretortusta.

Jäähtynyt (50cm uunissa paistettu)pohja leikataan neljään yhtä leveään kaistaleeseen. Kaistaleet irrotetaan esim. veitsellä leivinpaperista, että ne sitten varmasti saa siitä irti, kun niitä ryhdytään nostamaan paikoilleen. Ensimmäiselle kaistaleelle levitetään täytteet ja se kääritään rullalle siinä leivinpaperin päällä. Rulla nostetaan pystyasentoon kakun keskustaksi ja sen jälkeen loppuihin kaistaleisiin levitellään yksitellen täytteet ja nostellaan rullan jatkoksi alkamaan aina siitä, mihin edellinen kaistale päättyi.


Jos teen isomman 8 munan kakun (johon käytän kahta torttupohjaa), tapaan lopuksi laittaa valmiiksi pyöritellyn kakkupohjan ympärille sopivan kokoisen irtopohjavuoan reunan. Kun täytetty kakku oleentuu sitten seuraavaan päivään asti, reunus muotoilee samalla kakkua. Kaistaleiden ja täytemäärien vahvuudet kun aiheuttavat helposti sen, että kakun muoto ei olekaan täysin pyöreä. Tämä taas aiheuttaa ongelmia sitten päällystettäessä kakkua.


Kakun päältä tasaan suurimmat epätasaisuudet täytteellä. Näin ei päällystettä tarvitse tuhrata niin paljoa kolosiin ja aukkoihin, koska eihän tämä tällaisena raakileena tasainen ole mistään suunnasta tarkasteltuna.


Pienen 4 munan mustikka-vadelmakakun kasasin seuraavin aineksin;

1 perunajauhokääretorttupohja
Mustikkamarmeladia
5 dl vispikermaa
1,5 prk maitorahkaa
Städer vadelmamoussejauhetta

Väliin tulevaan kermaan sekoitin vadelmamoussejauheen ohjeen mukaisesti sekä 0,5 prk maitorahkaa. Ensin levitin pohjan kaistoihin mustikkamarmeladia ja sen jälkeen vadelmakermamoussea. Kakkua en kostuttanut millään, koska ohuet kakkusuikaleet imevät mukavasti kosteutta täytteestä, eikä kakku jää lainkaan kuivaksi.
Seuraavana päivänä päällystin kakun sokerilla ja rahkalla terästetyllä kermavaahdolla. Pursotteet on mustikkamarmeladilla maustettua kermarahkaa  sekä edelliseltä päivältä kääretorttuhötinöistä ylijäänyttä kreemiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti