Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Suklainen Cappuccinokahvikakku

 

Nordic Waren kakkuvuokien myötä keittiössäni on lähtenyt ihan uuteen nousuun erilaisten kahvikakkujen leipominen. Ja tähän nosteeseen piste iin päälle oli sitten yleiskone, jonka hankin pitkän haaveilun jälkeen. Vaikka ihan hyvin pärjäsin sähkövatkaimella ja puuhaarukalla, en ymmärtänyt lainkaan miten helppoa loppupeleissä kakkutaikinat on pyöräyttää tällä koneella. Koneen voi jättää itsekseen surisemaan siksi aikaa, kun mittaa vaikka jauhoja tai valitsee sitä oikeaa kakkuvuokaa.

Olihan minulla ennestäänkin yleiskone, mutta se oli raskas ja olovanaan hankala puhdistettava. Lisäksi se oli iso ja olisi vienyt työpöydältä valtavan tilan. Sen verran turhamainenkin olen, että sen kaappiin piilottamisen määräävin tekijä oli, ettei se oikein sopinut sisustukseen… Ja eihän sitä kaapin takaosista tule esiin nostettua, jos ei kyse ole vähän suuremmasta leipomissessiosta. En siis itsekään ymmärtänyt miten väärässä aiemmin olin. Ja nykyään jos tämä ihana kapistus ei soi ja laula, se vain koristaa keittiötäni 😍


Tällä kertaa leivoin suklaisen kakun, johon mausteeksi tuli cappuccinojauhetta. Vuokana syksyn teemaan sopiva lehtikuvioinen harvest leaves.


Ainekset;

5 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
2,5 tl leivinjauhetta
3 tl vaniliinisokeria
100g tummaa suklaata
3 rkl tummaa kaakaota
3 rkl cappuccinojauhetta 
2 dl ranskankermaa
1dl kermaa
3 munaa
0,5 dl siirappia
150 g voita

Kuivat ainekset ja rouhittu suklaa sekoitetaan yhteen. Jauhoseokseen lisätään ranskankerma, kerma, munat, siirappi ja sulatettu ja jäähdytetty voi.

Taikina nostellaan voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (Nämä Nordic Ware vuoat eivät tarvitse välttämättä jauhotusta ja käytänkin ainoastaan vuokasprayta).

Kakkua paistetaan 175 asteisen uunin alimmalla tasolla n. 50 minuuttia. Paiston loppuvaiheessa voi laittaa leivinpaperin kakun päälle, ettei se tummu pinnastaan liikaa. Tosin tämänkin kakun päällimmäisen osan leikkasin pois sen epätasaisuuden vuoksi, jolloin tummumisella ei ole enää mitään merkitystä. Kakun annetaan seistä hetki vuoassa ennen sen kumoamista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti