Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 16. syyskuuta 2022

Gluteenittomat kaakaomuffinssit

Haastoin vähän itseäni ja koetin leipoa makeita muffinsseja ilman oikeaa sokeria, lisättyä rasvaa ja gluteiinipitoisia jauhoja. Ja ennen kaikkea odotin muffinsseilta pehmeyttä.

En tiennyt, voiko munasta ja makeutusjauheesta saada aikaan kunnon vaahdon, enkä uskaltanut sitä kylmiltään yrittää ja siksi laitoin sokerista puolet makeutusjauheena ja puolet karppisokerina. Tämä nuukailu ja päätös perustui karppisokerin hintaan. Eipä silti makeutusjauheenkaan käyttö liikoja innosta. Sen jälkimaku kun ei ole kovin miellyttävä ja on äkkiseltään makeampaa kuin tavallinen sokeri. Ainakin, jos sitä käyttää samassa suhteessa kuin sokeria.

Ainekset; 

4 kananmunaa

3 dl makeutusjauhetta / karppisokeria

3 dl kaurajauhoja

1 dl perunajauhoja

1 dl mantelijauhetta

2 tl leivinjauhetta

4 tl vaniliinisokeria

2 rkl psylliumia

4 rkl kaakaojauhetta

2 dl kahvia

Makeutusjauhe/karppisokeri ja munat vatkataan vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja ne lisätään munavaahtoon vuorosiin nesteen kanssa.

Munavaahto lässähti melkolailla, kun jauhot siihen lisäsin, joten tästä taikinasta ei muffinsseja tullut kuin 18 kpl.

Muffinssivuoat asetetaan muffinssipellille ja vuoat täytetään noin puolilleen taikinalla.

Muffinsseja paistoin 200 asteessa n. 15 minuuttia. Uunien erot kannattaa huomioida. Pelkäsin ensin, että uunin lämpö voi olla liian kova, mutta nopea paistaminen toimi oikein hyvin.

Itse olin yllättynyt siitä, kuinka pehmeitä muffinssit olivat. Maku oli sellainen, että ei varmaan tekisi pahaa, jos taikinaan lisäisi kaakaon lisäksi muitakin mausteita kuten esim. Enemmän vaniljaa, kardemummaa tai vaikka rommiaromia…

Kuorrutuksen suhteen olinkin sitten vähän pulassa. Kun selkeästi nämä muffinssit vaativat mukaan ”jotain muuta”, mutta en meinannut keksiä kuinka saisin aikaan maistuvan päällisen ilman voita ja tomusokeria. Lopulta päätin vain yksinkertaisesti vatkata kerman (vaikka siinä jo rasvaakin sitten hieman on) vaahdoksi ja lisäsin siihen sokerin ja muut aineet. Melko vahvan makuinen kuorrutuksesta tuli, mutta se sopi varsin kivasti näiden muffinssien päälle.

Ainekset;

2dl kermaa

1 tlk maitorahkaa

1 rs (175g) kevyttä tuorejuustoa

3 rkl tummaa kaakaota

4 tl vaniliinisokeria

Makeutusainetta oman maun mukaan

Massasta tulee jäykkää ja sen pystyy pursottamaan muffinssien päälle ruusukkeeksi. 

Finistelyn tein koristerakeilla.

Muffinssit irtosivat paperivuoista varsin helposti, vaikka niissä ei rasvaa ollutkaan. Ja rasvattomuus aiheutti myös sen, ettei se rasva sitten uinut ikävästi paperin läpi, vaan vuoka säilyi kuivana ja kivan näköisenä.

Nämä muffinssit ovat siitä jämeriä, että vaikka ne kahvin kanssa maistuivat ihan hyvältä, ne eivät huudelleet mennen tullen maistelemaan ja näitä riitti kahvipöytään usean päivän ajan. 😃



maanantai 12. syyskuuta 2022

Kettupipo

Tämän pipon virkkasin (taas) ”hittipipon” ohjeella. Tällä tyylillä olen tehnyt mm. Kaksitupsuisen pipon sekä Sulo Vilen - pipon. Tämä pipo on yksinkertainen ja nopea valmistettava ja kokoa on helppo muunnella silmukoiden määrää lisäämällä tai vähentämällä.

Pipoon käytin luonnonvalkoista Alize Cotton Gold - lankaa ja virkkasin sen 3 koukulla.

Silmukoita loin 62 kappaletta ja kierroksia jatkoin, kunnes leveys vastasi pääni ympärystä. 

Kiinnitettyäni pipon pystysaumat yhteen ja ommeltuani pipon päälliosan kiinni, ryhdyin virkkaamaan kettukuviota.


Ketun pään virkkasin seuraavaati;

 6 kjs kiinnitetään piilosilmukalla renkaaksi
3 kjs + 13p renkaaseen
2p jokaiseen silmukkaan (9 ensimmäistä ruskealla langalla, 5 viimeistä valkoisella)
Ruskealla langalla kirjotaan ketun kuono.


Korvien aihiot tehdään virkkaamalla ketjusilmukoista lenkit ”pään” päälle.


Korvan kehyksiin kirjotaan sisäosat valkoisella ja tehosteet mustalla.
Silmät, kulmakarvat ja kuonon pää kirjotaan.


Pää kiinnitetään pipon käänteen reunaan ompelemalla.

Hännän virkkasin seuraavasti:

Ruskealla:
8 kjs + 3 kjs kääntymiseen (=1p) 
2 pylvästä jokaiseen silmukkaan.

Hännän pää virkataan valkoisella; 3 s yhteen.



Tassut:
4 kjs kiinnitetään piilosilmukalla renkaaksi
8 ks renkaaseen.
Tassuihin kirjotaan mustalla ”varpaat”

Häntä ja tassut ommellaan pipoon niin, että tassut tulee nassun eteen ja häntä alkaa käänteen takaa ja huiskahtaa sieltä käänteen eteen.

Tupsun tein pipoon käyttäen pipon peruslankaa sekä ketussa käyttämääni ruskeaa lankaa.


Iloinen ja vilkas kettuhan siitä tuli! 😁