Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 17. joulukuuta 2021

Valkoinen joulu: Pienet ikikuuset ikkunalla

Kävin marraskuussa sisutus Kokonissa ja sieltä ostin kaksi ihanaa rustiikkista saviruukkua. Näin silmissäni ne keittiön ikkunalla. Mielikuvassa ruukuissa oli vihreät joulupuut, sammaleesta tai havusta valmistetut. 

Mutta kun asiaa mietin, huomasin, että en missään välissä ehdi niihin sammal"kuusia" valmistamaan ja siksi alkoi ruukkuihin sopivien ikipuiden etsintä. Ikipuissa on sekin etu, että saan samat ihanuudet sitten myös tulevina jouluina esille pelkällä varastoimisen vaivalla.

Nettikauppojen valikoimissa esiin nousi erilaisia ja eri kokoisia puita. Hinnatkin vaihtelivat ja pelkän kuvan ja numeroina ilmoitetun korkeuden perusteella oli vaikea kuvitella, minkä kokoinen puu olisi sopiva ruukkuun. Lopulta päädyin Willa Weisten lumihurrettuun kuuseen, jota löytyi edullisimmalla hinnalla ihan lähimarketista. Puu oli istutettu sievään ruukkuun jo valmiiksi, mutta tällä kertaa sen sievyys oli sivuseikka.

Kaupassa kiersin ja etsin ja etsin ja kiersin. En saanut mistään silmääni netissä näkemääni puuta, mutta myymäläsaldon mukaan niitä piti kaupassa kyllä olla.

Ja sitten tajusin. Näitä puita oli kyllä ripoteltu somistukseen siihen jouluosastolle, mutta ne näyttivät ihan toisenlaisilta kuin näkemissäni kuvissa. Kun nämä puut on varmaan tulleet tiukoissa paketeissa kaupan hyllylle, ne ovat menneet suppuun ja eivät olleet lainkaan niin näyttäviä, kuin mainoskuvissa. Tämän tunnistuksen jälkeen löysin viimein oikeat puut mukaani.

Kotona käsittelin puut ronskein ottein. Vääntelin oksat oikeaan asentoon ja taisipa siinä joku oksa saada osakseen niin paljon taivutusta, että kiinnitys petti, mutta kuumaliima korjasi tilanteen.

Ero on aika merkittävä.


Ja juuri tällaiset puut minä ikkunalleni halusinkin. 😍



keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Valkoinen joulu: Joulupallokranssi

 Valkoisen joulun fiiliksissä kokeilin tehdä joulupallokranssin valko-kultaisena. 

Olen tehnyt aiemmin tällaisia palloista kasattuja suuria kransseja värillisistä palloista mm. vanhojen valokranssien päälle (joista valot on menneet rikki). Niissä on mukana aika kivasti myös tuota vihreää ja se mielestäni keventää hienosti kranssin ilmettä.


Pelkistä palloista tekemäni kranssi on minun makuun jotenkin liioitteleva. Tämä kranssi päätyikin sitten kirpputorille myytäväksi ja löysi sitä kautta uuteen kotiin 😊

Valko-kultaiseen kranssiin käytin n. 35 isoa palloa ja saman verran pikkupalloja. Liimana käytin kuumaliimaa (runsaasti). Vihreäksi laitoin muovisia oksia; valkoista huurreoksaa, pieniä havuja ja leikkelin mukaan myös puoliskan ikean ikikasvista…

Pohjan tein kanaverkosta. Pyöritin kanaverkosta rullan, jonka pyöräytin ympyräksi ja litistin sen kasaan. Vahvistin pohjaa vielä rautalangalla ristiin ja rastiin. Olisi kai tässä voinut käyttää vaikka valmista styroksista kranssi pohjaa, mutta halusin nimenomaan kranssista ”litteän”, enkä tuollaista pullukkaa, kuten tuo vaaleanpunainen pelkistä palloista tehty kranssi on.

Aluksi liimasin kranssin pohjaan kullan sävyisiä glitterlumihiutaleita. Vaikka ne eivät paljoa tule kranssin pallojen alta näkymään, niin niiden tarkoitus on jäykistää pohjaa. Enkä ollut vuosien kaapissa pyörimisen jälkeen löytänyt niille mitään käyttöä. Liimasin aina samanlaiset pallot tasaisesti ympäri kranssia. 

Sitten täytin jäljelle jääneitä koloja pikkupalloilla. Vasta ihan viimeisenä liimasin erilaiset oksat tasaisesti ympäri kranssia, sekä ripustuskohtaan kultaisen rusetin.

Ihan heti tämä ei silmään silti näyttänytkään hyvältä. Tai sellaiselta, kuin olisin sen halunnut näyttävän. Ehkä olisin kaivannut tuota kultaa siihen lisää… Laitoin kranssin muutamaksi päiväksi piiloon ja kun sen taas esille nostin, se olikin ehdottomasti jo paremman näköinen ja ripustin sen seinälle. 😃