Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 27. syyskuuta 2026

Ruskan sävyiset ruusupallokynttilät

Tulipa tähän väliin ihan luvattoman pitkä kirjoitustauko… Joskus vain on tehtävä valintoja, eikä valinta ollut vaikea, koska harrastaminen on toissijaista; ei vain ole mahdollista harrastaa töiden kustannuksella. 

Liekö töiden ja muiden velvotteiden suhteen nyt sitten helpompaa? Se nähdään ehkä postausten julkaisutaajuudessa 😅

Kaikki tekeminen ei ole ollut tauolla ja itse asiassa kuvagalleriaan onkin kertynyt hyvä määrä materiaalia, jotka on mahdollista vielä päätyä myös kirjoituksiksi. Syksy on kuitenkin minulle hyvin voimaannuttavaa aikaa ja parhaassa tapauksessa pääsen ammentamaan uutta virtaa myös kirjoittamiseen. 

Syksyn värit ja kynttilät 💛 🧡 🤎 ❤️ 

Siinäpä hyvin ajankohtainen aihe.

Ruusupallokyntilöiden suhteen olen pysytellyt aiemmin pääasiassa punaisen sävyissä. Nyt kuitenkin syksyn värien innostamana kokeilin valaa ruusupalloihin erilaisia ruskan sävyjä.

Värit ovat siten murrettuja keltaisen, punaisen ja ruskean sävyjä.

Vahana kynttilöissä on parafiinin ja steariinin seos 1:2. Tuoksuna rakastamani vanilja.

Ruusupallokynttilät eivät petä ikinä 🥰



🌸 Terveisin Susanna 🌸

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti