Tällainen juustolla kyllästetty kasvisgratiini on ollut ensimaistamisesta lähtien minun suosikkikasvisruoka. Se on hyvää sellaisenaan, mutta toimii lisäkkeenä minkä tahansa ruuan kanssa.
Tämän ruuan voi tehdä kahdella tapaa; tuoreista, tai pakastekasviksista. Tuoreista kasviksista valmistetussa gratiinissa työvaiheita on enemmän ja luonnollisesti myös aikaa valmistamiseen kuluu enemmän, mutta valmiista pakastekasvissekoituksista valmistettu gratiini ei lopputulokseltaan tässä juoksussa häviä.
Vakiintunut reseptini kasvisgratiinille on seuraava;
1 kg pakastekasvissekoitusta; kukkakaalta, parsakaalta sekä porkkanaa sekoitetaan juustoiseen valkokastikkeeseen ja seos paistetaan nautiskellen ja hitaasti uunissa kypsäksi.
Juustoisen valkokastikkeen ainekset;
100 g voita
1 dl vehnäjauhoja
Noin 8 dl maitoa
2 dl sipulikermaa (tai ruokakermaa)
(Sipulijauhetta)
1 - 1,5 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
150 g juustoraastetta (mozzarella, edam…)
Kastike kannattaa valmistaa pinnoitetussa kattilassa, jolloin se ei pääse vahingossakaan palamaan pohjaan.
Voi sulatetaan ja jauhot sekoitetaan voihin. Jauhoja kypsennetään pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Seoksen ei saa ruskistua. Maito lisätään pienissä erissä suurusteeseen koko ajan sekoittaen. Lopuksi lisätään kerma ja kastiketta kiehutellaan koko ajan sekoittaen niin kauan, että se on tasaista ja sileää.
Kastikkeeseen sekoitetaan juusto ja mausteet. Keitetään sekoitellen niin kauan, että juusto on täysin sulanut. Maistetaan mausteet ja suola ja lisätään tarvittaessa suolaa. Kastike saa olla hyvin suolattua, koska sen tulee maustaa myös kasvikset siten, että kokonaisuus on tasapainossa, eikä muutu suolattoman tuntuiseksi.
Tällä suhteella kastikkeesta tulee melko tykkyä, mutta kasviksista irtoavan nesteen vuoksi kastike saa ollakin melko tymäkkää, ettei lopputulos ole vetinen.
Jäiset kasvikset kaadetaan laakeaan uunivuokaan. Noin 2/3 kastikkeesta kaadetaan kasvisten päälle ja sekoitetaan kastike ja kasvikset tasaisesti sekaisin. Levitetään seos vuokaan tasaisesti. Loput kastikkeesta kaadetaan vuokaan seoksen päälle ja käännellään tarvittaessa sitä vielä syvemmälle, kasvisten väliin.
Halutessaan päälle voi vielä ripotella juustokerroksen, mutta se ei ole välttämätöntä.
Loppusilaus tehdään uunissa. Vuokaa paistetaan noin tunti ja vähän päälle 175 asteisessa uunissa, kunnes se on pinnaltaan ruskistunut.
Gratiinin on hyvä antaa vetäytyä hetki paistamisen jälkeen.
Ihana, juustoinen kokonaisuus viikonlopun ruokapöytään 😋
🌸 Terveisin Susanna 🌸





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti