Edellisen, maalatuin kuvioin koristellun munakennon jälkeen en todellakaan voinut lopettaa kennojen tekoa. Ensimmäisestä kennosta kerron täällä. Myös tämä kenno on tehty ilmassa kovettuvasta askartelumassasta.
Kaulin massan noin 5 mm levyksi. Leikkasin massasta sahalaitaisella leikkurilla suorakulmion, jonka mittasin olevan sopivan kokoinen 6 munan kennoon. Hyödynsin muotoilussa muovista, suurta munakennoa. Painelin massalevyn muottina toimivaan kennoon. Munien paikkojen muotoilussa käytin apuna kananmunaa, jonka painoin koloonsa.
”Hioin” massakennon tuoreeltaan veteen kostutetulla superlonisienellä. Tämä tasoittaa hienoiset halkeamat ja epätasaisuudet massan pinnasta.
Kuivatin kennoa ensin vuorokauden muotissa. Tämän jälkeen irrotin kennon muotista ja kuivatin sitä vielä muutaman päivän molemmin päin, että kenno pääsee vapaasti kuivumaan joka puolelta.
Kun kenno oli täysin kuiva, maalasin sen ensin valkoisella askartelumaalilla. Tämän jälkeen annoin kennon kuivua seuraavaan päivään.
Kiinnitin kukkakuvioista servetin päällimmäistä kerrosta decoupagelakalla kennoon.
Ensin ajattelin, että servetin pystyisi kiinnittämään ohuina suikaleina kennon pintaan, mutta monihyväinen ja aaltoileva pohja ei oikein antanut tälle toteutukselle myöden. Lopulta jouduin kiinnittää kuvat vähän kuin yksi kerrallaan. Mutta lopputulos oli varsin kiva. Ja kovin kukkainen.
Servettiliimauksen kuivuttua tehostin kennon reunaa maalaamalla sen roosan väriseksi askartelumaalilla.
Lopuksi käsittelin kennon pinnan kiiltävällä askartelulakalla.
🌸 Terveisin Susanna 🌸







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti