Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 29. syyskuuta 2025

Syksyn 2025 istutuksia

Tänä syksynä kävelin puutarhakauppaan ja ostin ilman suurempia suunnitelmia ja laskelmia erilaisia kasveja syysistutuksiin. Oikeastaan suunnitelmallisuutta ostoksissani oli vain värit; aniliininpunaisten callunoiden lisäksi koetin pitäytyä pääasiassa vihreissä ja vaaleissa väreissä. Poikkeukseksi napsin mukaan jotain piristäviä väriläiskiä, kirkasta vihreää ja viininpunaista.

Ensimmäisenä kävin siskoni kanssa laittamassa suvun edesmenneiden haudat syyskuntoon. Halusin kokeilla varsinkin isommalle haudalle jotain uutta. Kasveille varatulle alueelle aseteltiin muutama pienehkö koivupölli lyhty- ja kynttiläalustoiksi. Näin saatiin lyhdyt nousemaan istutusten ylle. Muuten täytimme istutusalueen matalilla syyskasveilla. Istutuksessa on callunoita, hopealankoja, lankaköynnöksiä ja keijunkukkia. Kiven ja kasvien välissä on sen verran tyhjää tilaa, että sinne voi asetella hautakynttilöitä.

Loput kasvit istutin kotona etuterassille ja parvekkeelle. 

Parvekkeelle istutin pari perus calluna-tuijanoksa-asetelmaa.

Vaikka väritys on ehkä viime syksyä hillitympää, kurpitsoilla on taas oma, ansaittu paikkansa etuterassin suuremmassa istutusryhmässä.

Aamujen pimeys innoitti asettelemaan aiempaa enemmän lyhtyjä ja kynttilöitä ovensuuhun. Aamulla on varmasti miellyttävämpää lähteä töihin, kun edes pieni valon pilkahdus ohjaa kulkua. 

Portaille tein asetelmat saviruukkuihin siten, että työnsin keskelle ruukkua säilyketölkin nurin päin. Näin sain lyhdyn ylemmäs, hieman irti mullasta ja toivon sen hidastavan lyhtyjen ruostumista.

Ovensuuhun asettelin suuremmat lyhdyt, joihin työnsin kynttilän oheen pätkät vaahteranlehtiköynnöstä. Muovikasvejahan ne ovat, mutta ehkä juuri tämän verran voin hyväksyä myös muovia 😅

Etuterassin pöydillä on kummituspuut. Nämä ovat kyllä mun lemppareita! Niitä ei vain ihan joka vuosi tielle osu.

Illan pimeydessä lyhdyt valaisevat hienosti porraspäätä 🥰

Syksyn istutuksista puhuessani en voi jättää mainitsematta tätä syksyn tunnelmanluojaa keittiön pöydällä; lankaköynnös ja hopealanka, valkoinen pikkukurpitsa ja muutama syksyn omena soppakulhossa ❤️




 🌸 Terveisin Susanna 🌸



sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Perinteinen kerroslautanen kultareunuksin

Tässä kerroslautasessa ei nopealla vilkaisulla ole mitään ihmeellistä… Mutta todellisuudessa ihmeellistä on se, kuinka täydelliseltä se näyttää. Täysin eripari kirpputorilöydöt soivat täydellisesti samaa säveltä. 

Materiaalina tässä lautasessa kirpputorilta löytyneet tarjoilulautanen ja asetti sekä kaksikerroksinen, lautasten kultareunuksiin sointuva kullan värinen kahva, jossa on sydämen muotoinen pää.

Tätä lautaskokonaisuutta voisi hyvin kuvata lause; ”toisen roska on toisen aarre”. 

Mielestäni onnistunut kokonaisuus 🥰




 🌸 Terveisin Susanna 🌸



lauantai 27. syyskuuta 2025

Kerrosastia koruille

 

Löysin kirpputorilta yksittäisen kahvikuppisetin asetteineen. Ostin se testatakseni kuinka kuppisetti taipuu kerrosastiaksi.

Tarvikkeina oli siis kuppi, alunen ja asetti sekä kolmiosainen kerroslautasen kahva.

Ja taipuuhan se. Mielestäni suhteellisen täydellinen koruille. Tässä kerrosastiassa ne voivat olla näkyvillä ja vaikka ne olisivatkin sikin sokin, se ei haittaa.

Astiasetti on kuin koru itsekin 🥰




🌸 Terveisin Susanna 🌸




maanantai 22. syyskuuta 2025

Roosan sävyiset kynttiläalustat kipsistä

  

Kipsityöt. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi tehnyt mitään tällaista. 

Muistan, kun olin parikymppisenä tyttösenä kouluavustajana meidän kyläkoululla ja yksi tehtäväni oli valaa kipsitauluja, joita oppilaat saivat sitten värittää ja maalata iltapäiväkerhoissa. Nautin aivan suunnattomasti noiden valujen tekemisestä. Taulumuotteja oli monia erilaisia ja niistä jokaisesta tuli aina niin totaalisen täydellisiä 🥰 Eikä siinä, ett olisin tyytynyt pelkkään valamiseen, vaan maalailin itsekin noita tauluja ja pidin kaikkineen tuosta hommasta.

Minulla on nyt pyörinyt vuosia, mahdollisesti jo yli vuosikymmenen ajan askartelutarvikkeiden laatikossa kipsijauhepussi. Muistan ostaneeni sen, että voisin valmistaa pääsiäisenä kipsikuorisia munia ulkoistutuksiin, mutta yllättäen silloin 10 vuotta sitten tehdyt munat ovat yhä lyönnissä, eikä niitä tarvinnutkaan uusia joka vuosi, eikä näköjään edes joka kymmenes vuosi 😅

Niinpä kipsi on odotellut aikaansa ja viimein nyt hankin joitakin silikonimuotteja testattavaksi.

Jos ei pussissa olisi ollut näin hyvät ohjeet, en olisi kyllä osannut seosta oikeilla mittasuhteilla tehdä.

Valoin pari lautasta ensin vain testimielellä ja voi jukra, kuinka taas ihastuin tähän kaikkeen; täydelliseen, muotin mukaiseen tuotokseen ja sileään, käteen miellyttävän tuntuiseen kipsipintaan, joka valmiissa työssä on.

Parin päivän kuivamisen jälkeen uskalsin ryhtyä maalaamaan ensimmäisiä töitä. Näiden ensimmäisten lautasten väriksi valitsin pari erilaista roosan sävyä. Maalina käytin akryylimaalia.

Maalin kuivuttua lautaset näyttivät jotenkin pliisuilta… muistin sitten laatikossa pyörineen ”lehtikulta”purnukan ja päätin harjata näiden lautasten pintaan sitä.

Ehdottomasti parempi näin, mutta joudun varmaan hieman vielä harjoittelemaan tuon kullan kanssa. Kuinka paljon on liikaa? 

Mutta kaiken kaikkiaan varsin onnistuneet ja kauniit kynttilänaluset heti ensiyrittämällä 🥰



🌸 Terveisin Susanna 🌸

sunnuntai 21. syyskuuta 2025

Omenachutney 2025

Omenachutney on tyypillinen chutney; maustettu ja tulinenkin lisäke esim. liharuokien kylkeen. Ohjeita on olemassa varmasti vähän joka lähtöön ja mitään suosikkiohjetta minulla ei tähän ole löytynyt. Tämän vuoden chutney syntyi puutarhasta ja kaapista löytyvistä aineksista.

Ainekset;

1,5 l kuutioituja omenoita

2 sipulia

1 pieni, keltainen paprika

3 dl hillosokeria

1 tl suolaa

1,5 dl etikkaa

1,5 dl vettä

1 rkl raastettua inkivääriä

1 tl jauhettua kanelia

1 tl mustapippurirouhetta

1 tuore jalopeno pilkottuna

Kaikki aineet; pilkotut omenat ja kasvikset, nesteet ja mausteet laitetaan kattilaan.

Seosta keitellään hiljaksiin, välillä sekoittaen kunnes omenat pehmenevät ja muuttuvat läpikuultaviksi.

Chutney purkitetaan kuumana puhtaisiin purkkeihin. Jäähtyneet purkit säilytetään viileässä, jossa ne säilyvät joitakin kuukausia.

Tästä chutneystä tuli hieman punertavan läpikuultavaa. Syynä väriin on hieman punertavamaltoinen omenalajike.



🌸 Terveisin Susanna 🌸



lauantai 20. syyskuuta 2025

Syntymäpäivälahjat itselleni

Kun teen erilaisia käsitöitä ja askarteluja, tulee usein annettua valmis työ lahjaksi jollekin läheiselle tai tuttavalle. Ja kun aikansa tätä tekee, alkaa jopa harmittamaan, että itselle ei ehdi ikinä tekemään mitään ja jää vaille näitä kivoja ja joskus jopa tarpeellisia härpäkkeitä.

Päällimmäisenä mielessä on ollut ainakin kaksi sellaista asiaa, joita ilman olen ollut tähän asti ja ties kuinka monet tekeleet on lähteneet maailmalle.

Omien syntymäpäivien lähestyessä päätin keskittyä viikon ajan siihen, että toteutan ihan vain itselleni niitä käsitöitä, joita ilman olen jäänyt. Ei tarvitse sitten enää karehtia muita... 😅

Ja näinpä syntyi uusi siemenkansio. Ja vielä lempivärissä; roosan punaisena. Näin syksyllä varsin ajankohtainen ja ilostutti minua suuresti.


Toinen lahja itselleni oli nämä K-18 tölkinsuojat. Näitä onkin lähtenyt maailmalle ripakopallinen, mutta itse olen jäänyt vielä tähän saakka ilman. Niinpä olin myös tästä lahjasta varsin iloinen... 😅

Kiva virkata sitten taas muille, kun välillä saa jotain itselleenkin. 😌



🌸 Terveisin Susanna 🌸

https://www.facebook.com/pastaakostassa  

torstai 18. syyskuuta 2025

Sinappikurkkusalaatti

Olen aiemmin kertonut kiinteästä kurkkusalaatista, joka on noussut meillä sellaiseksi hitiksi, että kasvimaa ei koskaan tuota kurkkuja niin paljoa, että salaattia pystyisi omista kurkuista kulutusta vastaavaa määrää valmistamaan. Saati että sille purnukkamäärälle löytyisi säilytystilaa.

Toinen mainio kurkkusalaattiversio on tämä sinappi-kurkkusalaatti. Tämän salaatin valmistin kasvihuonekurkuista, koska ne tuotti yhtäkkiä valtavan määrän kurkkuja, eikä niitä olisi ehditty tuoreeltaan käyttää millään.

Ainekset noin 1,5 litraan valmista salaattia;

Noin 2 kg kurkkuja

3 keskikokoista sipulia

2 punaista paprikaa

1,5 dl etikkaa

2 dl vettä

2 tl suolaa

4,5 dl hillosokeria

3 tl sinappijauhetta

2 tl curryä

1/2 punttia tuoretta tilliä (tai vastaava määrä kuivattua tilliä)


Kasvikset pilkotaan pieniksi kuutioiksi. 

Kattilaan laitetaan vesi, etikka, sokeri, suola, sinappijauhe, sinapinsiemenet sekä kasvikset.

Seosta keitellään harvakseen sekoitellen niin kauan, että se kiehahtaa. Mukaan lisätään sokeri ja keittämistä jatketaan 10 minuuttia. Lopuksi mukaan sekoitetaan mausteet ja lopetetaan keittäminen.

Salaatti purkitetaan kuumana puhtaisiin lasitölkkeihin, jotka suljetaan välittömästi.

Kun tölkit on jäähtyneet, ne siirretään viileään, jossa kurkkusalaatti säilyy kuukausia, periaatteessa jopa seuraavaan satoon saakka. Käytännössä tämä on ainakin meillä mahdotonta 😅

Tässä kurkkusalaatissa on hieman potkua, joka tulee sinappijauheesta. Eli sinappijauheen määrällä voit säätää salaatin tulisuutta omaan makuun sopivaksi.



🌸 Terveisin Susanna 🌸

https://www.facebook.com/pastaakostassa




keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Kynäkotelo kahdessa sävyssä

Tällaisen kynäkotelon toiminta-ajatus on, että sen saa taakse kiinnitetyn kuminauhan avulla viritettyä kirjamallisen kalenterin kanteen. Itse olen ainakin sen verran vielä kiinni ihan konkreettisessa kalenterissa, että tällainen kynäkotelo on varsin tarpeellinen.

Kotelon valmistamiseen tarvitaan kaksi puuvillaista, 20 x 20 cm kangaspalaa. Toisesta tulee vuori ja toisesta kotelon päällinen. Lisäksi tarvitaan noin 2,5 - 3 cm levyinen ja 20 cm mittainen kuminauha. Elävyyttä luonnollisesti syntyy sillä, jos kankaat ovat erikuvioiset 👍🏻

Kuminauha kiinnitetään ompelemalla päällyskankaaksi tarkoitetun palan oikealle puolelle, keskelle tilkkua.

Kangastilkut asetellaan päällekkäin, kankaiden oikeat puolet vastakkain. Tilkut kierretään reunaa myöden ommellen, kuitenkin siten, että ompelematta jätetään aukko, josta työ voidaan kääntää oikein päin.

 Kun työ on käännetty oikeinpäin, neliö kierretään ommellen aivan reunasta, jolloin kääntöaukko sulkeutuu.  

Kangas asetellaan kuvan osoittamalla tavalla, kolmeen osaan taitellen ja kääntämällä suuaukon kulmat avoimeksi, kuin kaulukset. Lopuksi syntyneen kotelon ympärys ommellaan uudestaan ihan kankaiden reunasta, jolloin kotelo asettuu paikoilleen.

Nyt valmistuneet kynäkotelot ovat sini- ja vaaleanpunasävyisistä kankaista valmistettuja.

Söpöt kapistukset 🥰



🌸 Terveisin Susanna 🌸

https://www.facebook.com/pastaakostassa