Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Donitsit


Aiemmin paistoin donitsit rasvassa, mutta ostin sitten lopulta donitsipellin. Onneksi näin, sillä vaikka näistä nyt sitten saa makeita ja vaikka rasvaisiakin, niin ei ne sentään sillä tapaa tihku rasvaa, kun ne uunissa paistetaan. Ja tämä on nopeampaa ja siistimpääkin touhua kuin rasvassa paistaminen. Tosin vappu kyllä maistuu rasvassa paistetuilta rinkeleiltä… 😊


Donitsiohjeita löytyy kovinkin moninaisia, mutta tällä erää käytin dansukkerin ohjetta, ilman sitruunamehua, kun en siitä sitruunan mausta niin tässä yhteydessä piittaa.

Ehkä merkittävin neuvo tähän hommaan on se, että muistaa jättää taikinalle riittävästi tilaa nousta, niin donitsit pysyvät paremmin donitsin muotoisina.


Noin 30 kpl isoa (tai 24 isoa ja 12 pientä) donitsia syntyy seuraavalla ohjeella;

6dl vehnäjauhoja
2dl hienoa sokeria
3tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria
1,5 tl suolaa 
2 dl maitoa
100g sulatettua voita
2 munaa

Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään ja lisätään loput aineet mukaan. Massa sekoitetaan tasaiseksi ja laitetaan pussiin, josta se on kätevä pursottaa donitsipellille. Pellin rasvaamisessa käytän vuokasprayta. Spray on tuon donitsipellin lisäksi toinen sellainen kotileipurin onnen pipana. 😍 

Uunin lämpötila 200 astetta ja paistoaika noin 8 minuuttia


Minidonitsipellillä syntyy todella söpöpjä pikkudonitseja 😍 Niiden paistoaika on hieman lyhyempi, kuin isojen.

Donitsien päällystämiseen ja koristelemiseen käytän yleensä mm. Maitosuklaata, valkosuklaata, candymeltsejä, kinuskia sekä erilaisia koristerakeita. Osan donitseista kastan voisulaan ja sokeroin kanelisokeriseoksessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti