Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Pahuksen hyvää paholaisen hilloa!


Paholaisen hillo on loistava kastike vaikka hampurilaisiin tai lisäke liha- ja varsinkin kanaruokien kanssa. Oma suosikkini on paistettu kanan rintaleike chevrejuustolla ja paholaisenhillolla.Tämäkään säilyke ei varsinaisesti jolupöytään kuulu, mutta saa ykköluokituksen ruokalahjakäytettävyyden ansiosta ja sen vuoksi ropsottelee kattilassa joka joulun alla.

Tätä säilykettä olen tehnyt useilla eri ohjeilla ja niitä soveltaen. Tavoitteenani on ollut kirkkaan punainen, kiiltävä ja hieman läpikuultava lopputulos ja tämän vuoden hillo alkoi lopulta lähestymään tätä päämäärää.

Ainekset;
  • 2 tlk tomattimurskaa
  • 4 keskikokoista paprikaa
  • 2 chilipalkoa
  • 2 punasipulia
  • 8 valkosipulinkynttä
  • 1/2 dl valkoviinietikkaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl mustapippurirouhetta
  • noin 400 g hillosokeria
Tomaattimurskat laitetaan kattilaan. Paprikat ja chilit pilkotaan kuutioiksi (chili on ihan kivan näköinen vaikka renkaina, mutta tällä kertaa laitoin sen pienempiin palasiin), sipulit ja valkosipulit kuoritaan ja sipuli kuutioidaan, valkosipulit leikataan siivuiksi. Aineksia keitellään hiljaksiin kiehutellen noin tunnin verran ja lisätään joukkoon etikka, suola, pippuri ja sokeri. Tämän jälkeen keittämistä jatketaan vielä kymmenisen minuuttia.


Hillo purkitetaan kuumana pestyihin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin. Se säilyy avaamattomana viileässä useita kuukausia. Tämä on yksi sellainen säilyke, jota olen itse käyttänyt vielä vuodenkin päästä sen tehtyäni. Eli säilyvyys on loistava, jos valmistus- ja purkitusvaiheessa ei mitään ylimääräistä mukaan joudu ja käytettävät purkit on hyvin desinfioitu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti